Parvekelasitusten virtuaalinen esittely Sweconin ja Lumonin yhteistyönä

”Maailmalla parvekkeiden lasituskonsepti ei ole vielä tuttu juttu. Joudumme tekemään aika paljon töitä sen eteen, että ihmiset ymmärtäisivät mistä on kysymys”, kertoo Lumonin kehitysjohtaja Risto Kivioja. ”Aiemmin olemme kertoneet tuotteistamme asiakkaillemme videoiden ja printtimateriaalin avulla. Etsimme kuitenkin nyt tapaa, jolla asiakas voi kokea todellisen tilanteen tässä ja nyt, ketterää työkalua esimerkiksi videopalavereiden tueksi.”

Parvekelasitus on Pohjoismaissa yleisempää kuin muualla maailmassa. Suomessa vaihtelevat säät ovat edesauttaneet markkinoita jo vuosikymmeniä, mutta pikkuhiljaa yhä useammissa maissa parvekkeisiin, niiden kuntoon ja käyttömahdollisuuksiin on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Ilmastonmuutos lisännee kiinnostusta parvekelasituksiin maailmanlaajuisesti.

”Nyt esimerkiksi myös Keski-Euroopassa on herätty siihen, että tuulta, myrskyä ja sadetta voi tulla yhä useammin ja voimakkaammin. Lasitus suojaa parveketta ja näitä sääolosuhteita voidaan esittää virtuaalimallilla”, jatkaa Kivioja.

Virtuaalimallinnus yhdistää monimuotoisesti eri lähtötietoja. Malli sisältää esimerkiksi eri säätiloja (vesisade, tuuli ja auringon häikäisy), dronella kuvattua maastoa, yksityiskohtaisen tarkkoja parvekelasitusmalleja, tietomalleja ja animaatioita. Yhdistelyn lopputuloksena syntyi ainutlaatuinen, reaalimaailmaa hipova kokemus parvekelasituksen vaikutuksista.

Swecon ja Lumonin yhteistyö lähti käyntiin kesällä 2019 sen jälkeen, kun Kivioja oli rakennusalan seminaarissa kiinnostunut Swecon VirtualSite™ -virtuaalipalvelusta. Molemmat osapuolet iloitsevat, kuinka yhteistyön tuloksena on saatu aikaan rakennusalaa eteenpäin vievä työkalu, joka tukee suunnittelua, päätöksentekoa ja markkinointia myös etäyhteyksin.

”Meidän yhdessä kehittämä työkalu muuntuu helposti muun muassa videopalaverien ja workshopien kautta esiteltäväksi ja Swecon tuella olemme luoneet erilaisia versioita havainnollistamaan tuotteitamme eri kanavissa ja eri kohderyhmille ketterästi”, sanovat Risto Kivioja ja Niklas Satola.

”Hyvä ideointityö ja hedelmällinen vuoropuhelu asiakkaan kanssa mahdollisti saavuttaa poikkeuksellisen pitkälle viedyn mallinnuskokemuksen”, Swecon BIM-asiantuntija Antti Hämäläinen sanoo.

”Visiomme on olla alamme paras ja halutuin, ja siihen tämä ratkaisu istuu todella hyvin. Uskomme, että virtuaaliratkaisu tulee tukemaan liiketoimintaamme”, Kivioja toteaa.