Viimeisimmät julkaisut

Panasonic ostaa Kauko Oy:n lämpöpumppujen yksikön

Panasonic on ilmoittanut ostavansa Kauko Oy:n lämpöpumppuyksikön. Kauko on ollut yksinoikeudella Panasonicin lämpöpumppujen jakelija Suomessa jo vuodesta 1988 lähtien. Kaikki Kaukon lämpöpumppuyksikön työntekijät siirtyvät Panasonic Finlandin työntekijöiksi. Hankinta seuraa Panasonicin päätöstä vahvistaa heille menestyksekkäitä Pohjoismaiden lämmitysmarkkinoita sekä viedä yhtiötä kohti entistä suorituskykyisempiä ja vähäpäästöisempiä lämmitysratkaisuja.

Thibaut Marsol, Panasonic

Yrityskauppa mukailee Panasonicin Euroopan strategia, joka on jo käytössä muilla Euroopan markkina-alueilla: yhtiö haluaa jaella merkittävän osan tuotteistaan ja ratkaisuistaan oman organisaation voimin. Panasonic tuo saman bisnesmallin Suomeen, jotta se pääsisi lähemmäs asiakkaitaan. Yli 50-vuotinen yhteistyö Kaukon ja Panasonicin välillä jatkuu, ja Kauko säilyttää asemansa Panasonicin yritystuotteiden ja -ratkaisujen ainoana jakelijana Suomessa.

”Meillä on ollut menestyksekäs yhteistyö Kaukon kanssa yli 30 vuoden ajan, ja toivotamme Kaukon lämpöpumppuyksikön lämmöllä tervetulleeksi tiimiimme. Arvostamme todella sitä, miten Kauko on kanssamme yhteistyössä edistänyt lämpöpumppumarkkinoita Suomessa yli 30 vuoden ajan. Olemme iloisia voidessamme jatkaa tätä työtä ja investoida lisää Suomen markkinoille”, sanoo Thibaut Marsol, Panasonic Nordicin varatoimitusjohtaja, joka vastaa lämmitys- ja jäähdytysratkaisuista.

Kauppa vahvistaa Panasonicin asemaa Pohjoismaiden markkinoilla. Samanaikaisesti se tukee yhtiötä kokonaisvaltaisen, energiatehokkaita lämmitys- ja jäähdytyslaitteita sisältävän tuotevalikoiman kehittämisessä.

”Meillä on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet ja pyrimme johtavaan asemaan asuntojen ilma-ilma- sekä ilma-vesilämpöpumpuissa. Samalla haluamme kasvattaa markkinaosuuttamme kaupallisella sektorilla”, Marsol sanoo.

Aspo Groupin toimitusjohtaja Aki Ojanen

”Olemme tyytyväisiä nyt julkistettuun järjestelyyn. Uskomme sen olevan paras vaihtoehto asiakkaiden, jälleenmyyjien, Kaukon työntekijöiden sekä arvostetun kumppanimme Panasonicin kannalta. Tämä sopimus hyödyttää kaikkia osapuolia, myös Kaukon omistajaa Aspoa. Kauko voi nyt keskittyä ydinbisnekseensä”, sanoo Kauko Oy:n hallituksen jäsen ja Aspo Groupin toimitusjohtaja Aki Ojanen.

Kaukon toiminnot siirretään Panasonicin Suomessa toimivan Euroopan markkinointiyksikön alle 1. tammikuuta 2020.

Kauko jatkaa Panasonicin lämpöpumppujen jakelua joulukuun loppuun asti. Kaukon lämpöpumppuyksikön työntekijät siirtyvät Panasonicin työntekijöiksi 1. tammikuuta 2020. Kaupan mukana siirtyvät myynti, jälkimarkkinointi sekä kunnossapito- ja huoltotehtävät.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail