Pallas Rakennus korjaa Parolannummen kasarmi 125:n

1970-luvulla rakennettu kasarmirakennus korjataan kolmessa vaiheessa porrasrappu kerrallaan. Ensimmäinen rappu, uusi ulkorakennus ja pyörävarasto valmistuvat ensimmäisenä arvion mukaan marraskuussa 2021. Seuraavat raput valmistuvat noin puolen vuoden välein.

Korjattavan alueen laajuus on noin 9000 neliötä, ja kokonaiskustannukset ovat kustannusarvion mukaan noin 13,5 miljoonaa euroa. Hankkeen rakennuttajana toimii kiinteistön omistaja Puolustuskiinteistöt ja pääurakoitsijaksi on valittu Pallas Rakennus Oy.

Peruskorjauksessa ilmanvaihtoputket, lämpöpatterit, ikkunat ja sisäovet uusitaan sekä alakatot korjataan. Lisäksi piha-alueelle rakennetaan uusi ulkorakennus, joka sisältää tiloja materiaalien kuivaamiseen ja varastointiin.

Tilat jäsennetään kerroksittain uusiksi niin, ettei märkiä ja likaisia ulkovaatteita säilytetä majoitustiloissa vaan niille on varattu erilliset säilyttämiseen suunnitellut kuivaustilat kellarikerroksesta.

Tupien uudistamisessa hyödynnetään Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustusvoimien yhteistyössä suunnittelemaa työ- ja oppimisympäristökonseptia.

Puolustusvoimien kohteet omistaa ja ylläpitää Puolustuskiinteistöt-liikelaitos, joka on Senaatti-konsernin tytärliikelaitos.