Kimmo Kalliola (vas.) ja Sammy Loitto

Paikannusyhtiö Quupan toimitusjohtajaksi Sammy Loitto

Reaaliaikaisia paikannusjärjestelmiä kehittävän Quuppa Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty MBA ja tuotantotalouden insinööri Sammy Loitto. Hän siirtyy Quuppaan Bittiumin myyntijohtajan tehtävästä ja aloittaa uudessa tehtävässä 1. elokuuta. 

Kimmo Kalliola (vas.) ja Sammy Loitto

Nykyinen toimitusjohtaja ja yhtiön perustaja Kimmo Kalliola jatkaa hallituksessa ja siirtyy johtamaan yhtiön strategisia kehitys- ja yhteistyöhankkeita, jotka tähtäävät seuraavan isoon kasvuloikkaan.

Quuppa Oy on sisätilapaikannuksen teknologiatoimittaja, jonka liikevaihto on 10 miljoonan euron tasolla. Myynnin toimipisteitä on kolmella mantereella.

– Tavoitteenamme on kasvaa 10 miljoonasta 100 miljoonaan euroon viidessä vuodessa ja nousta markkinajohtajaksi. Voimakkaan kasvun tueksi yritys tarvitsee toimitusjohtajan, jolla on kokemusta kansainvälisen tuoteliiketoiminnan kehittämisestä ja sitä tukevan organisaation rakentamisesta. Sammy Loitolla on vahvaa näyttöä juuri tällaisesta osaamisesta, sanoo Kimmo Kalliola.

– Otan ilolla vastaan toimitusjohtajan tehtävän Quupalla ja olen innoissani mahdollisuudesta saada johtaa näin mielenkiintoisessa vaiheessa olevaa yhtiötä. Quuppa on jo todistanut kasvukykynsä, sillä on erittäin kilpailukykyiset tuotteet sekä vahva teknologiaosaaminen. Hiljattain toteutunut rahoituskierros luo Quupalle loistavat asetelmat jatkaa kasvua kohti markkinajohtajuutta, sanoo Sammy Loitto.

Loitto on aiemmin työskennellyt Bittiumin lisäksi johto- ja myyntitehtävissä mm. Gryphon Securessa, Jollassa ja Airbusilla.