Viimeisimmät julkaisut

Oras Invest on valmis myymään osuutensa Tikkurilasta amerikkalaiselle PPG:lle

Tikkurila Oyj:n hallitus on suositellut osakkeenomistajille amerikkalaisen maali- ja pinnoitevalmistaja PPG:n tekemää tarjousta yhtiön koko osakekannasta. Oras Invest, jolla on 20,01 % Tikkurilan osakkeista, pitää PPG:n tekemää tarjousta Tikkurilan pitkän aikavälin kasvunäkymien ja sidosryhmien kannalta suotuisana. Oras Invest on sitoutunut tarjouksen hyväksymiseen.

Kuva: tikkurila.com

Oras Invest on omistanut Tikkurilaa vuodesta 2007, kun Tikkurila oli vielä osa Kemiraa.

“Alun perin Tikkurila kiinnosti meitä, koska se toimii rakennusmateriaaliteollisuudessa, jossa myös Oras Investin juuret ovat. Vahvojen brändien ja osaavien ihmisten lisäksi Tikkurilan vahvuuksiin lukeutuu vuosikymmenten kokemus. Tikkurilan hallitus, johto ja koko henkilöstö ovat tehneet hienoa työtä yhtiön menestyksen eteen, ja yhtiö on jakanut osakkeenomistajilleen hyvää osinkoa. Viimeisen parin vuoden aikana yhtiössä on toteutettu merkittävä muutosohjelma, ja sen kannattavuus on parantunut huomattavasti. Nyt Tikkurilasta tulee osa isompaa kokonaisuutta, ja uskon, että laajempien resurssien myötä yhtiön kasvunäkymät vahvistuvat”, kertoo Annika Paasikivi, Oras Investin toimitusjohtaja.

“Kun PPG lähestyi Tikkurilan hallitusta konkreettisella ehdotuksella, halusimme varmistaa, että Tikkurilalle ja sen kaikille osakkeenomistajille löydetään paras mahdollinen ratkaisu. Osakkeesta tarjottavan yli 66 %:n preemion lisäksi vaakakupissa painoivat PPG:n suunnitelmat Tikkurilan kehittämiseksi sekä hyvä strateginen ja teollinen yhteensopivuus”, sanoo Annika Paasikivi.

Oras Investillä on teolliset omistukset Oras Groupissa, Uponorissa, Tikkurilassa ja Kemirassa. Vuonna 2019 Oras Investin nettovarallisuus oli 882 miljoonaa euroa.

Tikkurilasta tarjouksen tehnyt PPG kehittää ja toimittaa maaleja, pinnoitteita ja materiaaleja, joihin asiakkaat ovat luottaneet yli 135 vuoden ajan. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Pittsburghissa, ja se toimii yli 70 maassa ja työntekijöitä sillä on 47 000. Yrityksen liikevaihto vuonna 2019 oli 15 miljardia dollaria. PPG palvelee asiakkaita rakennus-, kulutustuote-,teollisuus- ja kuljetusmarkkinoilla sekä jälkimarkkinoilla. PPG on listattu New Yorkin pörssiin.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>