Onnisen käytössä oleva sähkörekka. Kuva: Onninen

Onniselta raportti logistiikan hiilijalanjäljistä

LVIS-tukkukauppaa käyvä Onninen on alkanut tarjota yritysasiakkailleen logistiikan hiilijalanjälkiraporttia, josta saa tietoa Onnisen kotimaan kuljetusten ja kuljetuspakkausten päästöistä.

Onnisen käytössä oleva sähkörekka. Kuva: Onninen

Onnisen mukaan ilmastonmuutoksen hillintä on yhteinen tavoite koko sen arvoketjulle: tuotteiden valmistajille, Onniselle itselleen tuotteiden maahantuojana ja myyjänä sekä tuotteita käyttäville asiakkaille. Oman toiminnan päästöjen vähentämisen lisäksi Onninen kertoo kannustavansa tavarantoimittajiaan ja asiakkaitaan vähentämään päästöjä.

– Olemme jo useiden vuosien ajan haastaneet suuria tavarantoimittajiamme asettamaan päästövähennystavoitteita. Asiakkaamme puolestaan ovat toivoneet meiltä konkreettisia keinoja tuotteiden hiilijalanjäljen seuraamiseksi, sanoo Onnisen infran liiketoiminnasta vastaava johtaja Timo Nikulainen.

Onnisen mukaan valtaosa sen päästöistä syntyy tuotteiden alkutuotannosta, valmistuksesta, pakkauksista, kuljetuksista ja tuotteiden käytöstä.

– Onninen toimittaa asiakkailleen noin 12 miljoonaa myyntiriviä vuosittain. Pelkästään Hyvinkään jakelukeskuksestamme lähetetään vuoden aikana noin 600 000 toimitusta. Kuljetusten osuus tuotteiden kokonaispäästöistä on pieni, mutta kuljetusten päästöihin voimme itse vaikuttaa hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi käytetty fossiilinen tai uusiutuva polttoaine sekä kuljetuspakkausten kierrätettävyys vaikuttavat logistiikan päästöihin, Nikulainen kertoo.

Onnisen mukaan toukokuussa käyttöön otettuja raportteja on esitelty jo ensimmäisille asiakkaille.

– Hiilijalanjälkiraportin vastaanotto on ollut oikein hyvä. Asiakkaillamme on kova tarve saada lisää tietoa kuljetusten päästöistä, jotta he voivat raportoida edelleen omista päästöistään ja kehittää liiketoimintaansa, Nikulainen sanoo. Onninen on osa K-ryhmää, jonka tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2025. Oman toiminnan ja kuljetusten on tarkoitus olla päästöttömiä vuoteen 2030 mennessä. Vuosina 2025–2030 jäljellä olevat päästöt kompensoidaan. Kompensaatiosta on tarkoitus luopua ja päästä päästöttömäksi muin keinoin.