Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Nyt alkoi rakennusalan turvallisuusviikko

Rakennusalan yhteisellä turvallisuusviikolla 14.5. – 18.5.2018 tietoa ja hyviä käytäntöjä halutaan jakaa koko alan käyttöön. Alan opiskelijoille Talonrakennusteollisuus ry tarjoaa verkossa maksuttoman ePerehdytyksen.

Opiskelijat ovat olleet joka vuosi tärkeä kohderyhmä rakennusalan yhteisellä turvallisuusviikolla ja heitä on nähty runsain joukoin muun muassa turvallisuusviikon turvapuistokäynneillä. Tänä vuonna rakennusalan ammattioppilaitoksille ja ammattikorkeakouluille tarjotaan myös uusi rakennusalan yhteinen ePerehdytys maksutta käyttöön vuodeksi 2018.

”Oikeiden ja turvallisten työskentelytapojen omaksuminen rakennusalalla jo opiskeluvaiheessa on erittäin tärkeää. Työnantajat toivovat, että työmaille harjoitteluun tai kesätöihin tulevilla opiskelijoilla olisi työmaan yleisperehdytys tehtynä ja hyväksytty suoritustieto näkyvissä rekisterissä ennen työskentelyn aloittamista.  Siksi haluamme tarjota maksutta täksi vuodeksi oppilaitosten käyttöön rakennusalan yritysten, liittojen ja viranomaisten yhdessä kehittämän uuden perehdytysmallin”, kertoo Talonrakennusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Kim Kaskiaro.

Uudessa ePerehdytyksessä opiskelija käy perehtymässä itsenäisesti verkossa yleisiin työturvallisuusasioihin, jonka jälkeen hän suorittaa verkkotentin. Tenttitulos tallentuu Tilaajavastuun Taitorekisteriin, jolloin tieto on luettavissa työmaalla suoraan opiskelijan Valttikortilta.

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

ePerehdytys on kokonaan uusi tapa hoitaa työmaan perehdytys. Sen avulla muun muassa halutaan päästä eroon kaikille epäkiitollisesta tilanteesta, jossa työntekijä joutuu jatkuvasti osallistumaan samankaltaisiin, peräkkäisiin perehdytystilaisuuksiin. ePerehdytyksessä työntekijä voi suorittaa omalla äidinkielellään turvallisuuden yleisperehdytyksen, jonka jälkeen työmaakohtaiselle perehdytykselle jää paremmin aikaa. Hyväksytty suoritus on voimassa 12 kuukautta kerrallaan.

”Rakennusala tarvitsee tulevaisuudessa paljon uusia osaajia ja se pystyy tarjoamaan nuorille mielenkiintoisia työpaikkoja.  Siksikin on tärkeä huolehtia, että rakennusalalla on turvallista työskennellä, ja että kaikki lähtevät työpäivän päätteeksi terveinä kotiin”, Kaskiaro muistuttaa.

Rakennusalan Viisaat kypärät yhteen -turvallisuusviikkoa vietetään nyt viidettä kertaa. Viikon aikana järjestetään paljon yritysten omia turvallisuustapahtumia ja myös yhteisiä seminaareja ja esimerkiksi tapahtumia maan kolmessa turvapuistossa. Turvallisuusviikon tavoitteena on saada RT:n jäsenyritysten, näiden aliurakoitsijoiden ja sidosryhmien henkilöstö sekä viranomaiset osallistumaan yhdessä työturvallisuutta edistävään toimintaan. Rakennusteollisuus RT:n ja sen jäsenyritysten lisäksi mukana ovat myös Rakennusliitto, Pro, RIA, RAKLI ja SKOL.