Mittistan

[Best_Wordpress_Gallery id=”25″ gal_title=”Mittistan”]

Mittistan-rakennuksen rakentamiseen johti Närpiön teknisen johtajan Edd Grahnin mukaan kaksi purkukunnossa olevaa rakennusta.

– Närpiön nykyisessä 14 huoneen hotellissa on pahoja kosteusvaurioita, ja huonossa kunnossa on myös kokoontumistilana ja elokuvateatterina toiminut nuorisoseurantalo. Molemmat rakennukset puretaan nyt pois, Grahn kertoo.

Mittistan on kellarillinen, nelikerroksinen monitoimitalo, jonka pääomistaja on Närpiön kaupunki. Kaupunki omistaa 88 prosenttia kiinteistöosakeyhtiöstä, joka perustettiin rakennuksen rakennuttamista ja hallinnointia varten. Vähemmistöosakas yhtiössä on yksityinen lääkärikeskus.

Mittistan

10 miljoonan euron hanke

Mittistan on iso hanke pienelle, alle 10 000 asukkaan kaupungille. Monitoimitalon suunnitteluun, rakentamiseen ja kalustamiseen kului yhteensä noin 10 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Svenska kulturfonden ja Suomen elokuvasäätiö antoivat Närpiön kaupungille yhteensä noin 900 000 euroa avustusta kulttuurisalin ja taideaulan rakentamiseen ja kalustamiseen.

– Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö oli ainut mahdollisuus saada tänne näin monipuolinen talo. Pyrimme yhteistyöllä myös siihen, että tilat ovat jatkuvasti tehokkaasti käytössä, koska tilojen pitäminen tyhjillään vasta kallista onkin, Edd Grahn ja kiinteistöosakeyhtiön Mittistanin puheenjohtaja Peter Andersén kertovat.

Kulttuurisali on talon sydän

Rakennuksen keskus ja sydän on kulttuurisali, jossa voidaan järjestää konsertteja, juhlia ja kokouksia. Kaksi tai kolme kertaa viikossa sali muuntuu elokuvateatteriksi. Takaseinän taakse kätkeytyy liikuteltava katsomo.

– Tuolit saadaan esiin ja takaisin seinän taakse piiloon nappia painamalla. Väliseinien avulla tila voidaan jakaa kahdeksi erilliseksi kokoustilaksi, Andersén esittelee.

Kulttuurisaliin mahtuu noin 200–250 vierasta. Seinän takaa esiin liukuvia istuimia on 150. Tarvittaessa tuoleja voidaan nostaa saliin lisää kellarista tavarahissillä.

Kulttuurisali oli arkkitehti Gerd Hytösen, Arkkitehtitoimisto Gerd Hytönen Arkitektbyrå Ab, ja rakennusurakoitsijana toimineen Lemminkäinen Talo Oy:n edustajan, Jarkko Latvasen, mukaan yksi rakennuksen haastavimmista kohdista.

– Kulttuurisalin sijainti rakennuksen keskellä asetti suuria haasteita akustiikalle, Hytönen sanoo.

Jotta kulttuurisalin tilaisuuksien äänet eivät häiritsisi talon muita toimintoja eivätkä talosta kuuluvat muut äänet puolestaan pilaisi kulttuurinautintoja, suunnittelussa oli mukana akustiikkasuunnittelija Heikki Helimäki.

Kahden kerroksen korkuisen kulttuurisalin kattoa madallettiin akustiikan takia noin 1,5 metriä. Seiniä ja kattoa peittävät akustiikkalevyt. Seinillä on lisäksi mustia verhoja.

Jarkko Latvanen kertoo, että salia ympäröivät joka puolelta kumityynyt. Salin katto, lattia ja kaikki seinät on eristetty kantavista rakenteista, jotta salissa värähtelevät äänet eivät kulkisi rakenteita pitkin muihin tiloihin.

Kulttuurisalin vieressä on taideaula, jossa voidaan järjestää taidenäyttelyjä. Ensimmäisen taidenäyttelyn työt on tehnyt närpiöläinen kuvataiteilija Sanna Ek. Yksi Ekin työ on esillä rakennuksessa pysyvästi: se on maalattu lääkärikeskuksen tutkimustilojen seinään.

Kulttuuria, toimistoja ja hoivaa

Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, katutasossa, on kulttuurisalin ja taideaulan lisäksi turisti-infonakin toimiva infopiste, ravintola keittiöineen sekä hotellin vastaanotto.

Toisessa kerroksessa on kaksi hotellin saunallista sviittiä, kokoushuone ja yritysten toimistotiloja. Rakennukseen muuttaa kaksi it-alan yritystä. Yrityksillä on yhteinen kahvihuone.

Kolmas kerros on hoivakerros. Närpiöläiset voivat tulla Mittistan-taloon lääkäriin, hammaslääkäriin ja fysioterapeutin vastaanotolle. Närpiöläisellä yrittäjällä on samassa kerroksessa kuntosali, joka on myös fysioterapeutin asiakkaiden käytössä.

Hotellihuoneet ylimpänä

Hotellihuoneet sijaitsevat talon ylimmässä, neljännessä, kerroksessa. Koska Närpiön muut rakennukset ovat pääsääntöisesti kaksikerroksisia, rakennuksesta on haluttu tehdä matalamman näköinen kuin se oikeasti on.

Madallus on saatu aikaan jatkamalla mansardikaton konesaumattua peltikattoa alas neljännen kerroksen seinille. Arkkitehti Gerd Hytösen mielestä peltisepät ovat tehneet ammattitaitoista jälkeä. Sisälle hotellihuoneisiin kattoratkaisu luo pienten kaupunkihotellien ullakkotunnelmaa.

Hotellihuoneita on kaikkiaan 30.

– Närpiöläisissä yrityksissä ja kasvihuoneissa käyvät liikematkustajat ovat joutuneet tähän asti majoittumaan yleensä Vaasassa, mutta nyt meillä on tarjota heille korkeatasoiset majoitustilat omassa kunnassa, Peter Andersén sanoo.

Tekniikkaa ylhäällä ja alhaalla

Ullakkokerros hotellihuoneiden yläpuolella on iv-keskus putkiviidakkoineen. Rakennuksen monipuolisuuden takia eri tiloilla on ullakolla omat iv-koneistonsa.

Talon muut tekniset tilat ovat kellarissa, jossa on myös sauna ja kokoustilaksi sopiva saunakabinetti. Kulttuurisalin esiintyjille on kellarissa viihtyisä Greenroom, jossa esiintyjät voivat odottaa omaa esiintymisvuoroaan. Televisio välittää salin tapahtumat huoneeseen.

Esiintyjille on lisäksi kaksi isoa meikkaus- ja pukeutumistilaa. Yleisöwc:t sijaitsevat myös alakerrassa.

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.