Mikko Salla

Mikko Salla on nimitetty Hemsön uudeksi kiinteistöjohtajaksi

HUS-Kiinteistöjen toimitusjohtajana työskennellyt Mikko Salla on nimitetty yhteiskuntakiinteistöihin erikoistuneen Hemsön uudeksi kiinteistöjohtajaksi Suomessa. Salla aloittaa työnsä Hemsössä 15. elokuuta.

Mikko Salla

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistuneen kiinteistösijoittajan Hemsön uudeksi kiinteistöjohtajaksi on nimitetty Mikko Salla. Jatkossa hän vastaa Hemsön kiinteistöjen ja asiakkuuksien johtamisesta Suomessa. Salla siirtyy tehtävään HUS-Kiinteistöjen toimitusjohtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut myös Newsec Asset Management Finlandin toimitusjohtajana.

Mikko Sallalla on vahva tausta yhteiskuntakiinteistöistä. Hemsön Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen kertoo, että Sallalla on toimialalla tarvittavaa erikoisosaamista ja näyttöjä menestyksellisestä kiinteistöjohtamisesta, joita Hemsön laajeneva kiinteistöomistus kaipaa.

”Hemsön kiinteistösalkku on kasvanut Suomessa 50 kohteeseen, lähemmäs miljardiin euroon. Nyt on aika ottaa harppaus kiinteistöjohtamisen strategisessa kehittämisessä. Vahvistamme Mikko Sallan avulla asiakassuhteiden, vuokrauksen ja ylläpidon organisaatiotamme. Samalla vahvistamme nykyisen organisaatiomme painotuksia muun muassa energia- ja vastuullisuusasioissa sekä asiakastyössä, sillä Sallan rekrytoinnin jälkeen aikaa vapautuu enemmän näiden tehtävien hoitoon”, Leinonen sanoo.

Mikko Salla kertoo odottavansa innolla elokuun alkua ja uutta työtehtävää.

”On hienoa, että on olemassa Hemsön kaltainen yksityinen toimija, joka sijoittaa vastuullisesti yhteiskuntakiinteistöihin. Kyseessä on kansainvälinen yritys, jolla on vahva arvomaailma ja joka huomioi sijoitustoiminnassaan myös ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiat. Se vetosi minuun. Odotan, että pääsen mukaan tekemään kiinteistösijoitustoimintaa ja kehittämään käyttäjille turvallisia, terveellisiä ja tehokkaita tiloja, jotka palvelevat myös koko yhteiskuntaa”, Mikko Salla kertoo.

”Myös Hemsön ilmapiiri vaikuttaa erinomaiselta: yrityksen henki on dynaaminen, mukava ja ihmisläheinen”, Salla jatkaa.

Hemsön Suomen-tiimi kasvaa kuuteen henkilöön

Hemsö aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2014. Yritys on kasvanut Suomessa vauhdilla, viimeisimpinä hankintoinaan Turun sote-kiinteistöt ja osuus Turun Teknologiakiinteistöjen omistuksesta sekä Helsingin oikeustalo Salmisaaressa. Kasvavan kiinteistösalkun myötä myös Hemsön henkilöstöä on tullut lisää: yrityksen Suomen-tiimi on Mikko Sallan nimityksen jälkeen kasvanut kuuteen henkilöön.

”Hemsön arvoihin kuuluu pitkäjänteinen, kehittävä ja vastuullinen toiminta. Erinomainen tiimimme kattaa nyt kaikki keskeiset vastuualueet, mikä on tärkeää asiakkaidemme kiinteistökumppanille, jolta odotetaan vaivatonta tavoitettavuutta ja kykyä tarttua toimeen. Kasvavan joukkomme avulla voimme vastata entistä paremmin meihin kohdistuviin odotuksiin, toteuttaa arvojamme ja vahvistaa niitä”, Leinonen kertoo.