Viimeisimmät julkaisut

Mikko Sahikallio Mikenti Oy:n toimitusjohtajaksi

LVI-urakointiin ja talotekniikkamoduuleihin keskittyvän Mikenti Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Mikko Sahikallio. Hän ottaa johtoonsa lisäksi sprinkleripalveluyhtiö Jypron liiketoiminnan. Molemmat kuuluvat Quattro Mikenti Groupiin.

Mikko Sahikallio

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group (QMG) kehittää Väli-Suomen organisaatiotaan. Leppävirralla toimivan Mikenti Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Mikko Sahikallio, joka on toiminut viimeksi Moduls Oy:n johdossa. Sahikalliolla on lisäksi parinkymmenen vuoden kokemus talotekniikanurakoinnista ja -palveluiden johtamisesta muun muassa YIT:ltä ja Talprolta.

Talotekniikkaurakoinnin kehitys on ollut nopeaa viime vuosina. Sahikallion mukaan QMG on konsernina innovatiivinen vahva toteuttaja suunnittelusta sujuviin asennuksiin ja ylläpitoon saakka.

– Rakentaminen on siirtymässä paikalla tekemisestä kohti paikalla asentamista ja älykkäämpiä järjestelmiä. Tuotannossa lisäämme koko ajan mallintamista, joka tukee hallittavampaa toteutusta. Myös esivalmisteiden käyttö yleistyy, mutta vaatii uudenlaista osaamista sekä tilaajalta, asentajilta että käyttöhenkilöstöltä. Älykkäät järjestelmät parantavat talotekniikan käytön ohjausmahdollisuuksia, Mikko Sahikallio arvioi.

– Ylläpidossa teollinen internet eli IOT mahdollistaa siirtymisen ennakoivasta huollosta askeleen pidemmälle eli tarpeenmukaiseen huoltoon, kun reaaliaikainen tieto on käytettävissä, hän jatkaa.

– Mikko Sahikallion nimitys vahvistaa konsernia KVR-toteutuksien, palveluiden ja älykkäiden järjestelmien alueella. Leppävirta on pitkään ollut edelläkävijöitä talotekniikan innovoinnissa Suomessa. Nämä ovat tulevaisuuden osaamisia, joissa näemme hyviä kasvumahdollisuuksia, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen sanoo.

– Väli-Suomen alueella pyrimme laajentamaan palveluntarjontaa koko talotekniikan kattavaksi, jotta pystymme vastaamaan paremmin asiakastarpeisiin, Mikko Sahikallio toteaa.

Mikenti Oy:n aikaisempi toimitusjohtaja Teuvo Suomalainen jatkaa yhtiössä vahvalla kokemuksellaan teknisenä johtajana.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail