Kuvassa: Markus Väyrynen/Sitowise

Markus Väyrynen nimitetty Sitowisen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi

Kuvassa: Markus Väyrynen/Sitowise

Wise Group Finland Oy:n ja Sito Oy:n yhdistyessä syntynyt Sitowise aloittaa uuden organisaation mukaisen toimintansa talo- ja infrarakentamisen täyden palvelun suunnittelu- ja konsultointitalona 1.1.2018.

Sitowisen hallitus on nimittänyt DI Markus Väyrysen vuoden 2018 alusta toimintansa aloittavan infra- ja talorakentamisen asiantuntijapalveluita tarjoavan Sitowisen toimitusjohtajaksi. Väyrynen aloittaa tehtävässä välittömästi konsernin emoyhtiön toimitusjohtajana. Sito Oy ja Wise Group Finland Oy toimivat vuoden loppuun asti erillisinä yrityksinä.

Väyrysellä on lähes 20 vuoden monipuolinen kokemus rakentamisen toimialalta. Sitossa hän on työskennellyt vuodesta 2001, viimeksi n. 400 infrasuunnittelun asiantuntijaa työllistävän Suunnittelu ja konsultointi -liiketoiminta-alueen johtajana ja Siton johtoryhmän jäsenenä.

”Otan uuden haasteen vastaan innolla. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on huolehtia, että Sitowise pystyy vastaamaan nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä yhä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Haluamme olla alan edelläkävijä kasvavien kaupunkiseutujen monipuolisessa kehittämisessä hyödyntäen digitalisaation luomia mahdollisuuksia. Lisäksi haemme vahvaa kasvua sekä kotimaassa että Pohjoismaissa. Tavoitteisiimme pääsemme vain ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilöstömme avulla. Siksi haluammekin olla paras työantaja alan asiantuntijoille”, Sitowisen toimitusjohtaja Markus Väyrynen sanoo.

”Markus Väyrynen on osoittanut nykyisessä tehtävässään erinomaista kykyä liiketoiminnan menestyksekkääseen luotsaamiseen, asiakasymmärrykseen sekä alan asiantuntijoiden johtamiseen. Hänellä on pitkä kokemus alalta ja vahva näkemys toimintaympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Uskomme, että hänen johdollaan Sitowise kehittyy merkittäväksi toimijaksi niin kotimaisilla kuin pohjoismaisillakin markkinoilla”, toteaa Sitowisen hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen.

Yhdistyvien yritysten nykyinen johto jatkaa Sitowisen palveluksessa. Wise Groupin toimitusjohtaja Aki Puskasta tulee konsernin varatoimitusjohtaja ja talonrakentamisen suunnittelu- ja konsulttipalvelut -liiketoiminta-alueen vetäjä. Siton toimitusjohtaja Tapio Puurusen vastuulla tulee olemaan merkittäviä projektitoimintaan, asiakkuuksiin ja Sitowisen toiminnan kehittämiseen liittyviä kokonaisuuksia.

”Olemme iloisia, että Markuksen nimitys jatkaa molempien yritysten perinnettä valita johtajia yhtiön sisältä. Markuksella on selkeä näkemys Sitowisen tulevaisuudelle ja intoa ja paloa sen toteuttamiseen. Olemme varmoja, että Sitowisen tarina saa Markuksen myötä erinomaisen lähdön”, Sito Oy:n ja Wise Group Finland Oy:n nykyiset toimitusjohtajat Tapio Puurunen ja Aki Puska täydentävät.

 

Sitowise syntyi Sito Oy:n ja Wise Group Finland Oy:n yhdistyessä, ja se on suurin suomalaisomisteinen rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto. Wise Group on talonrakennusalan asiantuntija, joka tarjoaa kattavat konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalvelut uudis- ja korjauskohteisiin. Sito on infran, liikenteen, maankäytön, ympäristön ja digitaalisten palveluiden moniosaajayritys. Sitowise työllistää 1200 alan huippuosaajaa ja tarjoaa asiakkailleen kaikki rakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut saman katon alta.