syrjinenmarko

Marko Syrjänen WSP:n Maa, kallio ja ympäristö -sektorin johtajaksi

Maaperägeologi Marko Syrjänen on nimitetty WSP Finlandin Maa, kallio ja ympäristö -sektorin johtajaksi. Hän on hoitanut tehtävää vt-roolissa 1.2.2023 alkaen. Syrjänen raportoi toimitusjohtaja Harri Yli-Villamolle ja kuuluu WSP Finlandin johtoryhmään.

– Toimintaympäristömme ja koko maapallomme kestävyys on yhä isommassa roolissa eri toimijoiden miettiessä tulevaisuuttaan. Tämä luo ympäristökonsultoinnille jatkuvaa kysyntää, ja Maa-, kallio- ja ympäristösektorimme onkin kasvanut kovasti viimeiset vuodet niin Suomessa kuin muualla, WSP Finlandin toimitusjohtaja Harri Yli-Villamo sanoo.

Marko Syrjänen on tehnyt pitkän uran Golder Associatesilla, joka keväällä 2021 integroitiin WSP:hen. WSP:llä Syrjänen on toiminut Ympäristö, muu Suomi -yksikön päällikkönä sekä aluejohtajana Turussa edistämässä yrityksen kasvua.

– Maailma on muuttunut, ja alan tekeminen on ihan erilaista kuin aloittaessani 2000. Ihmisten tietoisuus kestävyydestä ja ympäristöstä on lisääntynyt huomattavasti. Näen, että kiinnostus ympäristöntilaan on muuttunut aidoksi haluksi tehdä hyvää ja jättää lapsillemme parempi maailma. Tämä on tuonut meidän toimintaympäristöömme radikaalin muutoksen. Me olemme onnistuneet olemaan notkeita ja palvelemaan asiakkaitamme uusissa tarpeissa ja uskon sen vahvistuvan entisestään tulevaisuudessa, Marko Syrjänen toteaa.