Majakka esitellään näyttävästi Projektiuutisten vuoden viimeisessä numerossa.

Majakka saa ensimmäiset asukkaansa

Helsingin Kalasatamaan valmistunut tornitalo Majakka saa 25. marraskuuta ensimmäiset asukkaansa. 134 metrin korkeudellaan Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi yltävän rakennuksen muutot kestävät yhteensä neljä viikkoa. Majakka on osa kahdeksan tornitalon kokonaisuutta, jota rakennetaan Helsingin suosituimmalle uudistuvalle asuinalueelle Kalasatamaan.

Majakka esitellään näyttävästi Projektiuutisten vuoden viimeisessä numerossa.

”SRV on ollut kaupunkirakentamisen edelläkävijä Suomessa. Kalasataman tornit on historiamme suurin rakennushanke. Emme rakenna Kalasatamaan pelkästään taloja vaan toimivia elinympäristöjä, jotka rakentuvat hyvän sijainnin, upeiden maisemien, monipuolisten liikenneyhteyksien sekä helposti saatavilla olevien asumisen palveluiden varaan. Hanketta on kehitetty vuosia, ja onkin nyt todella hienoa nähdä asukkaiden muuttavan tornitaloon. Toivotamme heille miellyttävää muuttoa ja paljon onnea uusiin upeisiin koteihin”, kertoo SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

Majakassa on 35 kerrosta ja yhteensä 282 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat 36 neliömetristä 196 neliömetriin. Asuntojen keskihinta on reilut 7000 euroa neliöltä. Lähes kaikki asunnoista on jo myyty, vain muutama ylimpien kerroksen huoneisto on vielä vapaana. Parhaillaan Majakan viereen rakentuu aikataulussaan toinen asuintorni, 124-metrinen Loisto, jonka arvioitu valmistuminen on vuoden 2021 lopussa. Kauppakeskus REDIn päälle rakennetaan yhteensä seitsemän tornitaloa asuinkäyttöön ja suunnitteilla oleva Horisontti toimitiloiksi.

Majakan valmistumista viivästytti helmikuussa tapahtunut vesivahinko, jonka vuoksi osassa asunnoista on jouduttu kuivattamaan ja uusimaan lattia- ja seinämateriaaleja. Kuivatusta ja kosteusmittauksia valvoi asiantuntijaryhmä, joka koostui SRV:n lisäksi ulkopuolisista alan asiantuntijoista. Korjauksissa mentiin laatu edellä, ja nyt asukkaille luovutetaan terveellisiä ja laadukkaita asuntoja.

Majakassa on hotellimainen aulapalvelu ja monipuoliset yhteistilat 33. kerroksessa; iso juhlatila, saunaosasto, koko talon levyinen ulkoterassi ja kesäkeittiö. Lisäksi talossa on asukkaiden oma kuntosali, pyörähuoltotila, ja käytettävissä yhteiskäyttöauto ja -sähköpyörä. Asukkaiden kanssa yhdessä kehittämisen tuloksena yhteistyökumppaneiden kautta voi tilata esimerkiksi kotisiivousta, handyman-palvelua, lemmikkien ulkoilutuspalvelua, pesulapalveluita, kauppakassitoimituksia sekä catering-palveluita.

”Olemme tehneet paljon tutkimusta ja yhteiskehittämistä, jotta ymmärtäisimme asiakkaidemme arkea ja siihen liittyviä haasteita ja toiveita. Tornirakentaminen kaupunkikeskuksiin luo mahdollisuuden Suomessa ennen näkemättömille palvelukokonaisuuksille, joiden avulla ihmisten aikaa voidaan vapauttaa arjen ikävistä rutiineista itselle mieluisaan tekemiseen”, kertoo asumisen palveluiden kehityspäällikkö Lotta Toivonen.

Entinen satama- ja teollisuusalue Kalasatama on jo nyt 3 000 ihmisen kaupunginosa ja alueen valmistuessa vuoteen 2040 mennessä asukkaita on 25 000 ja työpaikkoja 10 000.

”Kalasatamassa vanha teollinen Helsinki kohtaa uuden, joten alue tarjoaa uniikkia ja urbaania asumista historiallisessa miljöössä. Alueella yhdistyy monipuoliset palvelut kauppakeskuksineen, toimivat liikenneyhteydet ja hyvä asuntotarjonta houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Meren läheisyys on aina ollut suuri vetovoimatekijä asuntomarkkinoilla. Moderni asuntotarjonta merellisessä ympäristössä hyvien liikenneyhteyksien varrella on asunnonostajalle houkutteleva ja hintakehityksen kannalta myös turvallinen valinta”, SRV:n myyntijohtaja Riikka Lohikoski kertoo.

Kansainvälisesti vanhojen satamien muokkaaminen asuinalueiksi on trendi, joka on nähtävissä esimerkiksi Lontoossa, Hampurissa ja Amsterdamissa. Kalasataman kaltaisia entisiä satamakaupunginosia löytyy pohjoismaista mm. Tukholman Hammarby Sjöstadista, Göteborgin Norra Älvstrandenistä ja Oslon Aker-Brygge-Björnvikasta.