Maija Taimi. Kuva: Pekka Korvuo

Maija Taimi YIT:n viestintäjohtajaksi

KTM Maija Taimi on nimitetty YIT:n viestintäjohtajaksi 5.9.2022 alkaen. Maija Taimi siirtyy YIT:lle viestintätoimisto Tekiristä, jossa hän on toiminut vastuullisuuden johtavana konsulttina. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Fiskarsin viestintä- ja vastuullisuusjohtajana, sisäisen viestinnän johtajana Cargotecissä ja viestinnän tehtävissä Nokiassa.

Maija Taimi. Kuva: Pekka Korvuo

– Viestinnällä on keskeinen rooli YIT:n uuden strategian edistämisessä ja olemme todella iloisia, että saamme Maijan mukaan tiimiin. Vastuullisuus on tärkeä osa strategiaamme ja Maijan kokemus vahvistaa hienosti osaamistamme, Kaupunkikehityksestä ja vastuullisuudesta vastaava Juha Kostiainen sanoo.

–Koen, että rakennusalalla ja YIT:ssä erityisesti yhdistyy hieno mahdollisuus vaikuttaa vastuullisella tavalla niin ihmisten arkeen ja asumiseen kuin koko yhteiskunnan infrastruktuuriin ja liikkumiseen. YIT on kiinnostavassa asemassa tällä hetkellä, kun uusi, fokusoitu strategia ja toimintamalli on lanseerattu ja toimintaympäristön haasteet eivät ainakaan ole helpottaneet. Olen innolla mukana rakentamassa YIT:n kasvutarinaa tästä eteenpäin, yhdessä tiimin kanssa, sanoo Maija Taimi.