LVI-TU vaatii koronaelvytystä korjausrakentamiseen

LVI-Tekniset Urakoitsijat toteaa, että Suomen asuntokannasta valtaosa on rakennettu vuosina 1960–1980, joten suuri osa on nyt korjausrakentamisvaiheessa. Kiinteistökantaan kohdistuva  korjausvelka ei ole kuitenkaan pienentynyt viime vuosina, sillä huomio on LVI-TU:n mukaan ollut uudisrakentamisessa. Korjaushankkeiden aloittaminen vaikuttaisi LVI-TU:n mukaan nopeasti työllisyyteen, asuntojen turvallisuuteen, sisäilman laatuun sekä kiinteistöjen energiatehokkuuteen

”Muutaman vuoden takainen ympäristöministeriön arvio reilun 50 miljardin arvoisesta tekemättömien taloteknisten järjestelmien uusimistarpeen määrästä pitänee vieläkin paikkansa. Tehtyjen putkiremonttien päälle kertyy koko ajan uusia korjausiän saavuttaneita kohteita, toimitusjohtaja Mika Hokkanen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä toteaa.

”Hallituksen on nyt aika suunnata tukea korjausrakentamisenkin edistämiseen ja parsia korjausvelkaa pienemmäksi, esimerkiksi tukemalla taloteknisten järjestelmien modernisointeja, putkiremontteja ja märkätilojen esteettömyysremontteja. Se, jos mikä, olisi investointi kestävän kehityksen Suomeen”, Hokkanen sanoo.

LVI-TU toteaa, että talotekniikalla on merkittävä rooli Suomen tavoitellessa hiilineutraaliutta vuonna 2035. Lisätalousarviossa ehdotetaan määrärahoja muun muassa avustuksiin öljylämmityksestä luopumiseksi. Kiinteistön energiatehokkuuden parantaminen ei LVI-TU:n mukaan ole kuitenkaan käytännössä yksioikoinen toimenpide.

”Energiatehokkuus ei parane yksittäisen komponentin vaihtamisella. Rakennusten LVIS-järjestelmät ovat monimutkaisia ja niiden toiminnan tehokkuuden parantamisessa on aina huomioitava kokonaisuus. Yksittäisen öljykattilan poisvieminen ei vielä pelasta maailmaa tai pienennä perheen energialaskua, ellei sen tilalle rakenneta oikeasti toimivaa ja säädettyä järjestelmää”, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n hallituksen puheenjohtaja, Are Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pesu sanoo.

”Hallituksen sinänsä oikean suuntaista päätöstä tukea öljylämmityksestä luopumista tulisi jalostaa siten, että tuen saamiseksi tulisi olla suunnitelma koko järjestelmän energiatehokkuuden varmistamiseksi”, Pesu sanoo.

LVI-TU:n mukaan nyt on aika tehdä investointeja korjausrakentamiseen ja varmistaa työpaikat talouden ja yhteiskunnan toimivuuden turvaamiseksi. Yksi vaihtoehto voisi LVI-TU:n mukaan olla kotitalousvähennyksen laajentaminen taloyhtiön remontteihin.