Viimeisimmät julkaisut

LVI-Naisilta stipendit kahdelle LVI-alan naisopiskelijalle

Stipendien saajat valittiin annettujen stipenditehtävien vastausten perusteella. Hakijoita pyydettiin kertomaan, miksi he olivat valinneet LVI-alan sekä kuvaamaan yhtä opiskelupäiväänsä.

Keskellä palkittu Anni Suutari Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMKista, vasemmalla XAMKin lehtori Johanna Arola, oikealla LVI-Naiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Saara Vänskä. Toinen palkituista, Henna Raudaskoski, ei päässyt palkintojenjakoon.

Molemmat stipendiaatit ovat alanvaihtajia. Suutari oli ollut ennen talotekniikka-opiskelujaan kampaaja ja kosmetologi, Raudaskoski kielenkääntäjä. Erilaisista taustoistaan huolimatta he molemmat ovat erittäin tyytyväisiä päätökseensä lähteä opiskelemaan LVI-alaa. Lisäksi kummankin alanvaihtopäätökseen oli myötävaikuttanut esimerkin voima. Suutaria innosti talotekniikka-alalle hänen rakennusinsinööripuolisonsa, kun taas Raudaskoski tiesi ennestään LVI-alalla työskentelevän ystävänsä ansiosta alan hyvästä työllistymisestä ja etenemismahdollisuuksista.

Näitä naisopiskelijoita valintaansa innosti alan haastavuus. Suutaria oli jo pidempään ollut kiinnostunut sisäilma-asioista ja häntä oli motivoinut mahdollisuus vaikuttaa sisäilman laatuun sekä ongelmien ratkaisuihin. Myös Raudaskoski odotti tulevalta työltään haasteita ja ongelmienratkaisua, minkä lisäksi häntä viehätti alan konkreettisuus.

Stipendiaatit valinnut LVI-Naiset ry:n hallitus on ylpeä upeista kandidaateistaan. On ollut  ilo nähdä, miten alalle tulevilla naisilla on intoa ja näkemystä tekemisessään sekä paloa tuoda alaa myös muille tutuksi.

LVI-Naiset ry onnittelee stipendiaatteja ja toivottaa onnea tulevaisuuden haasteisiin!

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail