Lumme Energia vahvistaa yritysmyynnin tiimiään

Avainasiakas- ja kehityspäällikkönä on 4.1.2021 aloittanut Juha Parviainen.

Parviaisella on laaja ja menestyksekäs kokemus myynnistä ja asiakkuuksien johtamisesta eri toimialoilta. Hän siirtyi Lumme Energialle Rastor-instituutin palveluksesta, jossa hän toimi asiakkuuspäällikkönä. Aikaisemmin Parviainen on toiminut yritysmyynnissä energiatoimialalla yhteensä noin viisi vuotta.

Juhan vastuualueeseen kuuluu erityisesti Lumme Energian yritystarjoamaan liittyen avainkehitysprojektien vetovastuu sekä avainasiakkuuksien hoitaminen ja kehittäminen.

”Olen otettu päästessäni mukaan tekemään uutta, puhtaampaa tulevaisuutta ja auttamaan asiakkaita menestymään yhdessä Lumme Energian sähköisten palveluiden avulla”, Parviainen kertoo.

Salkunhallintapäällikkönä 4.1.2021 on aloittanut Janne Savolainen.

Savolaisella on vahva kokemus sähkömarkkinoista, sillä hän on työskennellyt alalla jo vuodesta 2006 lähtien. Taustalla on vankkaa asiantuntemusta energiakaupan fyysisistä palveluista ja salkunhoidosta Energiameklareissa ja EM Financessa.

Kokemusta salkunhoidosta Savolainen on kartuttanut myös norjalaisen Markedskraftin (Volue) Suomen toimiston mandaattiperusteisen salkunhoidon vastuuhenkilönä sekä ns. vihreiden markkinoiden kuten alkuperätakuiden ja päästöoikeuksien kaupankäynnin johdossa.

Jannen asiantuntemusta Lumpeella tullaan suuntaamaan varsinkin laadukkaiden salkunhallintapalveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen sekä vihreiden markkinoiden palvelutarjoaman laajentamiseen.

”Palveltuani pitkään suomalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia suuria sähkön myyjiä, -tuottajia sekä teollisuuden isoja kuluttajia konsultin roolissa tulen innolla mukaan kehittämään Lumme Energian ja sen asiakkaiden sekä sidosryhmien riskienhallintaa ja kaupankäyntiä energiamarkkinoilla”, linjaa Savolainen.