Lujatalolle merkittävä päiväkotikohde Porvoossa

Lujatalo on valittu Mäntykummun päiväkotikohteen projektinjohtourakoitsijaksi Porvoon kaupunginhallituksen päätöksellä 4.4.2016. Noin kuuden miljoonan euron urakka on Lujatalon Kaakkois-Suomen alueelle iso ja strategisesti tärkeä. Brutto-neliöitä kohteessa on 2245 m2.

Uusi päiväkoti toteutetaan projektinjohtourakkana siten, että rakennusurakoitsija vastaa hankkeen toteutuksesta kokonaisuudessaan eli rakennustöiden lisäksi myös maanrakennus-, sähkö-, putki- ilmanvaihto- ja rakennusautomaatiotyöstä. Uusi päiväkoti korvaa vuonna 1979 rakennutun, purettavaksi määrätyn ja kosteusvaurioista kärsineen päiväkodin.

– Olemme hyvin tyytyväisiä Lujatalon valinnasta kohteen urakoitsijaksi, sanoo Lujatalon Kaakkois-Suomen aluejohtaja Mikko Seppä. – Isojen urakoiden tavoitteleminen on meidän strateginen tavoitteemme. Lisäksi tämä on meille hieno hanke projektinjohto-urakkareferenssinä, Seppä jatkaa. Lujatalon strategian mukaista on myös toimia vahvasti maakunnallisena rakentajana kasvukeskuksiin panostamisen lisäksi.

Mäntykummun päiväkotikohteen rakentaminen käynnistyy heti huhtikuun puolessa välissä ja se valmistuu toukokuun puolessa välissä 2017, jolloin uudet, upeat tilat luovutetaan käyttöön. Tämän jälkeen tontilla oleva, vielä nykyisin toimiva päiväkoti puretaan ja piha maisemoidaan kesän aikana. Urakka on täysin valmis elokuussa 2017.

Porvoon kaupunki vastaa kohteen suunnittelusta ja rakennuttajatoimisto HTJ Oy rakennuttamisesta sekä valvonnasta. Uuden päiväkodin suunnitelman lähtökohtana on ollut kuuden hoitoryhmä sijaan kahdeksan hoitoryhmää. Uuden päiväkodin suurempi koko entiseen verrattuna perustuu päiväkodin hyvälle sijainnille lähellä uutta Skaftkärrin asuinaluetta sekä hyville liikenneyhteyksille.

Lisätietoja: Lujatalo Oy, aluejohtaja Mikko Seppä, p. 044-585 2688, mikko.seppa@luja.fi

 

Lujatalo Oy kuuluu Luja-yhtiöihin ja on osaava valtakunnallinen rakentaja. Lujatalo on sekä toimitila- että asuntorakentaja ja sen erikoisalaa on korjausrakentaminen. Yrityksessä työskentelee yli 700 rakentamisen ammattilaista ja sen Lujakoti-tuotemerkki tunnetaan hyvän asumisen laatumerkkinä. Lisätietoa Lujatalo Oy:stä osoitteessa www.lujatalo.fi, facebook.com/lujatalo

Luja on kolmannen polven perheyritys ja yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Yritys on toiminut alalla yli 60 vuotta. Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy, Lujabetoni Oy ja Fescon Oy. Konsernin liikevaihto on yli 450 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 1400 työntekijää 27 paikkakunnalla. Lujalla on Suomen lisäksi toimintaa myös Ruotsissa ja Venäjällä. www.luja.fi, facebook.com/luja-yhtiot