Kuva: lujabetoni.fi

Lujabetoni myy Venäjän-liiketoimintansa

Lujabetoni myy Venäjän-liiketoimintansa paikalliselle GK Monolit -betonitoimijalle. Samassa yhteydessä myös Rudus Oy:n kanssa perustetun yhteisyrityksen valmisbetonitoimitukset ovat päättyneet ja yhtiön toiminta ajetaan alas. 

Kuva: lujabetoni.fi

Lujabetonin mukaan sen ja Ruduksen yhteisyritys saavutti parhaimmillaan paikallisesti 6–7 % markkinaosuuden Pietarin alueen valmisbetonimarkkinasta ja sillä oli seitsemän tehtaan verkosto sekä noin 25 miljoonan euron liikevaihto.

– Olemme jo jonkun aikaa arvioineet strategisesti toimintaamme Venäjällä ja tulleet siihen tulokseen, että sopivan hetken koittaessa myymme liiketoimintamme ja keskitymme Suomen ja kasvavan Ruotsin liiketoimintamme kehittämiseen. Nyt koitti oikea hetki, ja vetäydymme Venäjän markkinasta sekä kotiutamme pääomamme kohdistaen ne paremmin tuottaviin investointeihin. Myös kumppanillamme Ruduksella oli samansuuntaisia ajatuksia ja yhteisymmärrys valmisbetonitoiminnan lopettamisesta löytyi melko helposti, kertoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo.

Lujabetonin mukaan valmisbetonimarkkina on Pietarin alueella vahvasti kilpailtua ja hintakilpailu on erittäin kireää. Tiedossa on myös Venäjän markkinassa liiketoiminnan haasteellisuus sekä tulevaisuuden näkymien yleinen heikentyminen. Myös erilaiset geopoliittiset uhkakuvat saattavat realisoituessaan lisätä Venäjällä toimimisen vaikeuskerrointa entisestään, Lujabetoni toteaa.

Lujabetoni aloitti valmisbetoniliiketoimintansa OOO Lujabeton -nimellä Pietarissa vuonna 2008, jolloin se osti Kolomyagin valmisbetonitehtaan ja rakensi seuraavana vuonna kaksi uutta tehdasta Lapinskyn ja Gorelovon teollisuusalueilla. Vuonna 2014 Lujabetoni fuusioi toimintansa Rudus Oy:n kanssa ja perusti OOO LujaBetomix -yhteisyrityksen.

– Oli järkevää yhdistää voimamme Venäjän kilpailuilla markkinoilla. Synergialla saimme paljon etuja ja saavutimme menestystä valmisbetonimarkkinassa. Esimerkkinä tästä on Lakhta Centerin 462 metriä korkean pilvenpiirtäjän betonitoimitus, jolla pääsimme Guinnessin ennätysten kirjaan maailman suurimmalla kertavalulla, kertoo valmisbetonitoiminnan johtaja Markus Haatainen.