Pielisen Betonin toimitusjohtaja Tuija Kilpinen sekä Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n työmaan vastaava mestari Martti Särkelä, seuraavat hiilineutraalien seinien toimitusta työmaalle.

Liperiin koulu Pielisen Betonin hiilineutraalista betonista

Pielisen Betonin toimitusjohtaja Tuija Kilpinen sekä Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n työmaan vastaava mestari Martti Särkelä, seuraavat hiilineutraalien seinien toimitusta työmaalle.

Ympäristöarvot ovat olleet osa yläkoulun suunnittelua alusta lähtien, sillä Liperin kunta on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU-verkostossa. Verkostossa mukana olevat kunnat edistävät uusiutuvan energian ja vähähiilisten ratkaisujen käyttöönottoa. Viidensadan oppilaan yläkoulun on tarkoitus valmistua elokuussa 2021.

– Vastuullinen suhtautuminen ympäristöön ja kestävän kehityksen painottaminen ohjasi meitä koulun suunnitteluvaiheesta alkaen ja perustuu osaltaan myös voimassa olevaan uuteen opetussuunnitelmaan, kertoo Liperin kunnan Taisto Tuononen.

– Esimerkiksi jätteen lajittelu, kulutuksen seuranta ja materiaalivalinnat ovat tärkeitä. Betonin hiilineutraalius on merkittävää, ja sen huomioiminen seuraavan sukupolven koulutusympäristössä näyttää osaltaan esimerkkiä, Tuononen sanoo.

– Betonimme on ollut hiilineutraalia jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen kohde, johon toimitamme kaikki betonit valmistuneiden laskentojen jälkeen. Olemme tyytyväisiä saadessamme myöntää koululle kompensaatiovakuutuksemme, joka on takuu siitä, että toimitamme heille 100-prosenttisesti kompensoitua betonia ilman lisä- tai piilokustannuksia, kertoo Pielisen Betoni Oy:n toimitusjohtaja Tuija Kilpinen.

– Arvostamme yritystä, joka on valveutunut ja askeleen edellä. Myös betonin lähituotanto on kuljetuksien kannalta osaltaan pienentämässä hiilijalanjälkeä, sanoo Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen.

Pielisen Betoni aloitti ensimmäisenä suomalaisena betonintoimittajana tarjoamaan asiakkailleen hiilineutraalia betonia marraskuussa vuonna 2019. Kompensaatio tapahtuu koko tuotantoketjulle sementistä valmiisiin betonituotteisiin saakka. Toiminnasta kertyvät hiilipäästöt Pielisen Betoni kompensoi sitomalla vastaavan hiilidioksidimäärän yrityksen ja sen pääomistajien omistamiin metsiin Itä-Suomessa.

– Meille päästöjen kompensointi siellä missä ne ovat aiheutuneet on tärkeää. Kompensointi on osaltamme välivaihe, sllä uskon, että tulevaisuudessa sementtiteollisuus pystyy ottamaan talteen ja tekemään hiilidioksidista jotakin hyödyttävää tuotetta, sanoo Tuija Kilpinen.

Pielisen Betoni on uutena ilmastotoimenaan siirtynyt pääsääntöisesti tuulivoiman käyttäjäksi 1.5.2020 alkaen.
– Tuulivoimaan siirtyminen vähentää yrityksemme oman toiminnan aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia. Olimme Suomen hiilineutraaliustavoitteessa jo vuonna 2019 ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme ilmastoystävällisemmäksi, kertoo Tuija Kilpinen.

Yhteyshenkilö
Tuija Kilpinen
Pielisen Betoni Oy
040 3400 133