Liikekeskus Kalen paikalla oli aikaisemmin 1980-luvun alussa valmistunut Iskun kiinteistö. Elokuussa 2021 valmistuneen Kalen kerrosala on noin 8500 neliömetriä, josta liiketilaa on noin 7000 neliömetriä.

Liikekeskus Kale valmistui vilkkaalle kauppapaikalle

Tampereen voimakkaasti kehittyvälle Kalevan alueelle on valmistunut uusi liikekeskus Kale. Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöjen omistamassa rakennuksessa on liiketilojen lisäksi ravintola-, liikunta- ja toimistotiloja. Liikekeskuksen vetovoimaisesta sijainnista kertoo, että kaikki tilat olivat varattuna lähes vuosi ennen kohteen valmistumista. 

Liikekeskus Kalen paikalla oli aikaisemmin 1980-luvun alussa valmistunut Iskun kiinteistö. Elokuussa 2021 valmistuneen Kalen kerrosala on noin 8500 neliömetriä, josta liiketilaa on noin 7000 neliömetriä.

Liikekeskus Kale sijaitsee Tampereen Kalevassa Sammonkadun ja Hervannan valtaväylän kulmassa sekä vasta valmistuneen ratikkalinjan varrella. 

– Tampere on vahvasti kasvava kaupunki, ja eQ Liikekiinteistöt haluaa sijoittajana olla mukana nosteessa. Kaupungissa on runsaasti liikerakentamista ja asuntotuotantoa. Liikenteen solmukohdassa sijaitseva Kaleva on osoittanut erityisen vetovoimaiseksi alueeksi, kiinteistökehitysjohtaja Sirpa Lamminluoto eQ:sta kertoo. 

Liikekeskus Kalen paikalla oli aikaisemmin 1980-luvun alussa valmistunut Iskun kiinteistö. Tampereen kaupunki myi 7500 neliömetrin laajuisen tontin eQ:n perustamalle kiinteistöosakeyhtiölle vuonna 2019, ja vanha rakennus purettiin uuden tieltä vuoden 2020 alussa. 

Elokuussa 2021 valmistuneen liikekeskus Kalen kerrosala on noin 8500 neliömetriä, josta liiketilaa on noin 7000 neliömetriä. Rakennuksen alla olevan pysäköintihallin kerrosala on 5100 neliömetriä, ja hallissa on 140 autopaikkaa.

Kalessa on päivittäistavarakaupan lisäksi huonekalu- ja keittiökalustemyymälät, terveyden- ja hyvinvoinnin erikoisliikkeitä ja -palveluita sekä ravintoloita.

Rakennuksen näyttävä sisäänkäyntialue muodostaa lännen ja etelän suunnasta katsottuna ympäristöstään erottuvan maamerkin. Liikerakennuksen julkisivut on verhoiltu pääosin mustilla metallikaseteilla, ja verhoilu jatkuu myös sisäänkäyntialueen pilareissa. Katoksen sisäpuolen julkisivussa on kullankeltainen, uritettu metallipinta.

Liikekeskus Kalen nimi kertoo Sirpa Lamminluodon mukaan tamperelaisesta mutkattomasta asenteesta. Välittömyydestä ja rentoudesta viestivässä nimessä on suora yhteys Kalevan kaupunginosaan.

– Kalessa haluamme korostaa asioimisten vaivattomuutta ja matalan kynnyksen asennetta. Palvelemme ja elämme osana itä­tamperelaisten ihmisten arkea, Lamminluoto toteaa.

Keskeisellä paikalla, isojen väylien risteys­alueella olevaan liikekeskus Kaleen on helppo poiketa julkisilla liikennevälineillä ja omalla autolla sekä lähialueelta kävellen ja pyörällä. 

Kalen kiinteistöosakeyhtiö on Tampereen Jäähallinkaari 3. Kiinteistöyhtiön nimi oli aikaisemmin Tampereen Rievänkadun Liike­kehitys, mutta tämä vaihdettiin uuden katuyhteyden mukaiseksi. 

Kalen liiketiloilla kova kysyntä

Liikekeskus Kalen tiloilla oli runsaasti kysyntää jo ennen niiden valmistumista. Kohde­päällikkönä toimiva kiinteistökehitys­konsultti Tommi Terho Toteco Oy:stä toteaa, että harvan liikekeskuksen kaikki tilat ovat varattuna lähes vuotta aikaisemmin. 

Rakennuksen alla olevan pysäköintihallin kerrosala on 5100 neliömetriä, ja hallissa on 140 autopaikkaa.

– Teimme sopimukset viimeisistä vapaina olleista tiloista syksyllä 2020. Kiinnostusta oli niin paljon, että paikalle olisi voinut tehdä isommankin kauppakeskuksen, mutta alueen kaavan mukaisesti uudisrakennus sai olla noin 8000 neliötä ja korkeintaan kaksikerroksinen.

Terho kertoo Kalevan alueen kasvaneen ja kehittyneen viime vuosina voimakkaasti, eikä hidastumisen merkkejä ole näkyvissä. Kaupunginosaan on rakennettu runsaasti myös asuinkerrostaloja ja lisää tehdään. Kaleva on luokiteltu yhdeksi Tampereen vetovoimaisimmista alueista tulevina vuosikymmeninä.

Liikekeskus Kalen vieressä sijaitsevalla Hakametsän alueella on käynnissä kehitys­hanke. Sen visiona on tehdä jäähallia ympäröivästä alueesta kokonaisuus, jossa yhdistyvät urheilu, liikunta, yritystoiminta, koulutus, tutkimus ja asuminen.

Liikekeskus Kalen rakensi KVR-urakkana Aki Hyrkkönen Oy. Tuotantopäällikkö Timo Närkki kertoo, että rakentaminen eteni sujuvasti ja suunnitellusti. Rakennusliike hoiti myös vanhan kiinteistön purkamisen, minkä jälkeen päästiin rakennustöihin keväällä 2020.

– Uusi rakennus noudattelee lähes tontin rajoja. Saimme kuitenkin vuokrattua lähialueita työmaan käyttöön, joten tilaa esimerkiksi logistiikalle oli tarpeeksi.

– Toteutusvaihe sujui kaiken kaikkiaan ilman viiveitä ja rakennus voitiin luovuttaa tilaajalle aikataulun mukaisesti kesällä 2021, Närkki toteaa. Hän laskee työmaavahvuuden olleen keskimäärin 40 henkilöä.

Aulatilojen portaikot ovat teräsrakenteisia ja askelmat ovat hiottuja betonilankkuja. Aulatilojen alaslasketut katot ovat polttomaalattua teräsverkkoa.

Sisäänkäyntialue maamerkkinä

Liikekeskus Kalen pääsuunnittelija on arkkitehti Juha Ryösä Aihio Arkkitehdit Oy:stä. Projektiarkkitehtina toimi rakennusarkkitehti Maija Teppo.

– Kiinteistö sijaitsee näkyvällä paikalla vilkkaan liikenteen keskellä ja jättimäisen Prismakeskuksen naapurissa. Korttelin viereiset kadut laskevat loivasti länteen, joten autopaikat voitiin sijoittaa ikään kuin maantasoon kauppakeskuksen alle ja julkisivultaan auki, Juha Ryösä kertoo.

Kalen liiketilat sijaitsevat ensimmäisen kerroksen kauppakäytävän varrella. Liikunta­keskuksen tarvitsema tila on toisessa kerroksessa, jonne on luonteva esteetön hissi­yhteys katutasolta ja pysäköintihallista.

Rakennuksen näyttävä sisäänkäyntialue muodostaa lännen ja etelän suunnasta katsottuna ympäristöstään erottuvan maamerkin. Liikerakennuksen julkisivut on verhoiltu pääosin mustilla metallikaseteilla, ja verhoilu jatkuu myös sisäänkäyntialueen pilareissa. Katoksen sisäpuolen julkisivussa on kullankeltainen, uritettu metallipinta.

Pysäköintihallin maanpäälliset seinäosuudet ja poistumistieportaiden seinät ovat sinkittyä teräsritilää. Aulatilojen portaikot ovat teräsrakenteisia ja askelmat ovat hiottuja betonilankkuja. Aulatilojen alaslasketut katot ovat polttomaalattua teräsverkkoa.

Kalessa on päivittäistavarakaupan lisäksi huonekalu- ja keittiökalustemyymälät, terveyden- ja hyvinvoinnin erikoisliikkeitä ja -palveluita sekä ravintoloita.

Rakennesuunnittelu haastoi sen tekijät

Liikekeskus Kalen vastaavana rakennesuunnittelijana toimi Vahanen Jyväskylä Oy. Toimitusjohtaja Tarmo Viljamaa kertoo, että Kale oli toimiston tähänastisista projekteista suurin suunnitteluhanke. 

– Hanke oli vaativa ja haastava, mikä opetti sekä suunnittelijoita että tiimin johtoa. Urakoitsijana oli kokenut rakentaja, mikä edisti projektin sujumista. Yhteistyössä toteuttajan ja eri suunnittelijoiden kesken löydettiin parhaimmat ratkaisut kohteeseen.

Liikekeskus on perustettu teräsbetoni­paalujen varaan.

– Aikaisemmin paikalla ollut rakennus oli maanvarainen. Paalutukseen päädyttiin pehmeän maaperän vuoksi. Paalut ovat paikoin 17-metrisiä.

Liikekeskuksen kantava runko on betonirakenteinen pilari-palkki-runko. Sen mitoitukseen vaikuttivat Viljamaan mukaan pitkät jännevälit ja korkeat kuormitusvaatimukset. 

Pilarijaon saneli rakennuksen alla oleva pysäköintihalli parkkiruutuineen.

– Pilarijako on harva eli 17 metriä x 10,8 metriä. Näin pilarien väliin mahtuu ajokuja ja autopaikat sekä pilarien lyhyemmälle välille neljä autopaikka.

Pysäköintihallin ja ensimmäisen kerroksen välipohjassa on 500 millimetrin ontelolaatta. Sen alapuolella on eriste ja sementtikuituelementti. Näin voitiin saavuttaa tavoitteena ollut 2,4 metrin hyötykorkeus hallissa.

Käyttötarkoituksen mahdollista muutosta silmällä pitäen rungon kantavuus on tuhat kiloa neliömetrillä. Liikekeskuksen sisään­tulokatos ja Jäähallikaaren puolella oleva huoltopiha ovat teräsrakenteisia. 

Kalen tasakatolla tuottaa sähköä 378 aurinkopaneelia. Niiden nimellisteho on yhteensä 170 piikkikilowattia ja arvioitu sähkön vuosituotto 135 megawattituntia. Kiinteistön jäähdytyksestä syntyvä lauhdelämpö otetaan talteen ja luovutetaan kaukolämpöputkistoon.

CHC:llä energiatehokkuutta

Liikekeskus Kalessa on kiinnitetty huomiota kestävään kehitykseen. Rakennuksessa on toteutettu energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja kautta linjan sekä hyödynnetään uusiutuvaa energiaa. Kestävä kehitys on Sirpa Lamminluodon mukaan eQ Liike­kiinteistöille yksi tärkeimmistä arvoista. Liikekeskus Kalen tasakatolla tuottaa sähköä 378 aurinkopaneelia. Niiden nimellisteho on yhteensä 170 piikkikilowattia ja arvioitu sähkön vuosi­tuotto 135 megawattituntia.

– Ekologisuutta edustaa myös kiinteistökohtainen jäähdytys- ja lämpötekninen ratkaisu, jossa jäähdytyksestä syntyvä lauhde­lämpö otetaan talteen ja luovutetaan kaukolämpöputkistoon. Palvelun tuottaa Tampereen Sähkölaitos, Lamminluoto kertoo.

Lämmityksen ja jäähdytyksen yhdistävässä CHC-järjestelmässä (combined heating and cooling) lämpöpumpulla viilennetty vesi kiertää liikekeskuksen putkistossa. Viilennyksessä lämmenneen veden lämpöenergia siirretään kaukolämpöverkkoon hyödyttämään sähkölaitoksen muita asiakkaita sen sijaan, että lämpö päästettäisiin hukkaan. Jäähdytysjärjestelmä hyödyntää kiinteistön aurinkopaneelien tuottamaa sähköä.

CHC-järjestelmän tavoitteena on minimoida kiinteistön kokonaisympäristö­vaikutuksia ja parantaa energiatehokkuutta. Kale on esimerkki energiankäytön mahdollisuuksista ja älykkäiden energiaverkkojen yhteiskäytöstä.

Teksti: Irene Murtomäki | Kuvat: Vesa Voitto Sakari

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.