Viimeisimmät julkaisut

Lidl ja S-market Vantaan Kivistön palvelukeskukseen

Vantaan Kivistön pitkään odotetun uuden palvelukeskuksen ankkurivuokralaisiksi ovat tulossa Lidl ja S-market.

Havainnekuva. Ei vastaa yksityiskohtaisesti lopullista toteutusta.

Projektin tavoitteena on avata kaupalliset tilat loppuvuodesta 2022. Vantaan kaupunki ja Lehto allekirjoittivat helmikuussa sopimukset maanvuokraukseen ja palvelukeskuksen toteutukseen liittyen. Lisäksi allekirjoitettiin kaupungin vuokratiloihin liittyvät sopimukset, jotka koskevat terveysasemaa ja kaupunkikulttuurin tiloja. Tällä hetkellä palvelukeskuksen rakennuslupaprosessi on käynnissä.

– On todella hienoa, että saamme olla hankekehittämässä palvelut kivistöläisten saataville. Konseptin lähtökohtana tällä erää on ollut vastata alueen tärkeimpiin, päivittäisen asioinnin palveluntarpeisiin, toteaa aluejohtaja Heikki Schemeikka Lehdolta.

– HOK-Elannolla on ollut jo pitkään tarve parantaa palveluitaan Kivistössä. Olemme hyvin iloisia, että onnistuimme vihdoin tavoitteessamme ja saamme avattua Kivistössä S-marketin osana Lehdon hanketta, kertoo HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen.

– Lidlillä on ilo olla tarjoamassa Kivistön asukkaille kauan kaivattuja päivittäistavarakaupan palveluita sekä vauhdittamassa hintakilpailua kasvavalla alueella. Koko hankkeen aikana meillä on ollut avoin ja tehokas keskusteluyhteys hanketta toteuttavaan Lehtoon. Lisäksi Vantaan kaupungilla on ollut selkeä ja määrätietoinen tavoite tuoda palvelukeskittymä pitkän odotuksen jälkeen kivistöläisille, toteaa Lidlin kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>