Kuva: Lemminkäinen

Lemminkäinen rakentaa Oulun Asemantornit

Kuva: Lemminkäinen

Torneja rakennetaan kaikkiaan kolme. Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat elokuussa 2017 ja päättyvät joulukuussa 2018. Hankkeen arvo on noin 23 miljoonaa euroa.

12-kerroksinen Asunto Oy Oulun Asemantorni I sijaitsee Oulun rautatie- ja linja-autoasemien vieressä kaupungin ydinkeskustassa, ja sieltä on erinomaiset yhteydet sekä keskustan palveluihin että kauemmaksikin. Kaikkiaan Asemantorneihin tulee 337 asuntoa kolmessa vaiheessa, joista ykköstorniin 120. Asunnot ovat kooltaan 30–50 m2. Yhtiöön tulee myös 68 autopaikkaa.

Pohjois-Suomessa Lemminkäinen on rakentanut mm. Oulun Haasiopuiston ja Rovaniemellä Siljotien ja Valsan asuinkohteet. Lisäksi Lemminkäinen toteuttaa alueella allianssi- ja elinkaarihankkeita. Yhtiö on rakentanut viime vuosina kolme elinkaarikohdetta Pohjois-Suomeen: Oulun Kastellin Monitoimitalon, Pudasjärven hirsikoulukampuksen ja Pudasjärven Palvelukodin. Lemminkäisellä on elokuussa alkamassa myös Sodankylän hyvinvointikeskuksen rakentaminen. Allianssihankkeina toteutettavina ovat Oulun Hiukkavaaran monitoimitalo ja Kempeleen terveyskeskus.

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja 4 700 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 1,7 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.  www.lemminkainen.fi