Lehto rakentaa Taalerille kaksi puukerrostaloa Kirkkonummelle

Puukerrostalot osana vastuullista rakentamista kiinnostavat enenevässä määrin myös sijoittajia.

Lehto Asunnot ja Taaleri Vuokrakoti Ky ovat sopineet kahden nelikerroksisen puukerrostalon rakentamisesta Kirkkonummelle, Masalan aseman kupeeseen. Puukerrostalot rakennetaan Lehdon hiljattain julkaistun Deco-puukerrostalokonseptin mukaisesti KVR-urakkana ja teollista valmistusta hyödyntäen. Kohteeseen rakentuu 52 asuntoa. Kohteen ekologisuutta lisää lämmitysenergiana käytettävä maalämpö.

Kyseessä on puukerrostalojen osalta ensimmäinen sijoittajamarkkinaan lukeutuva kauppa Lehdolle, sillä aikaisemmat puukerrostalot on myyty kuluttajamarkkinaan.

”Vastuullisen rakentamisen näkökulma kiinnostaa myös sijoittajamarkkinaa, ja puukerrostalo nähdään kiinnostavana investoinnin kohteena. Suosion kasvu on ollut nähtävissä erityisesti puolen vuoden ajan. Teollista tuotantoa hyödyntävä puukerrostalo on myös nopeasti rakentuva ja kohtuuhintainen, mikä vastaa myös sijoittajien taloudellisiin odotuksiin”, kertoo Lehto Asuntojen sijoitusjohtaja Mikko Jalava.

”Kirkkonummelle rakentuva uusi kerrostalo sopii erinomaisesti rahaston sijoitusstrategiaan ja täydentää vuokra-asuntotarjontaamme pääkaupunkiseudulla”, sanoo Taaleri Pääomarahastot Oy:n sijoituspäällikkö Jan Hellman.

Teollinen tuotanto tehostaa puukerrostalojen rakentamista

Lehto hyödyntää puukerrostalojensa rakentamisessa modernia, teollista esivalmistusta. Toisin sanoen työvaiheita on siirretty työmaalta ja sään armoilta tehtaiden sisätiloihin, joissa voidaan varmistaa 100-prosenttinen kuivaketju prosessin ajan. Myös laadunvalvonta on helpompaa tehtaan prosessissa kuin perinteisessä työmaalla rakentamisessa. Työvaiheiden toistaminen luo tuotantoon hyvät edellytykset laadukkaalle rakentamiselle.

Lehto valmistaa puukerrostalojensa huoneistoelementtejä sekä Oulaisten että Hartolan tehtaillaan.