Kuva: Lassila & Tikanoja Oyj

Lehto parantaa työmaidensa jätehuoltoa

Lehto Group on solminut jätehuollon sopimuksen Lassila & Tikanoja Oyj:n kanssa. Sopimus on valtakunnallinen ja käsittää Lehdon rakennustyömaat ympäri Suomen sekä 8 eri tehdasta.

Kuva: Lassila & Tikanoja Oyj

”Lähdimme yhdessä kehittämään Lehdon jätehuoltoa, jotta voimme hyvillä mielin kertoa ensi vuoden vastuullisuusraportissa meillä tapahtuneesta parannuksesta jätehuollossa.  Saamme L&T:n yhtenäisellä raportointimallilla lisätietoa siitä, mitä ja kuinka paljon eri jätejakeita työmaillamme ja tehtaillamme syntyy. Lisäksi panostamme erityisesti kierrätysasteen nostamiseen”, kertoo Lehto Groupin hankintajohtaja Riku Isosuo.

Jokainen työmaa sekä kaikki tehtaat ottavat käyttöönsä oman jätehuoltosuunnitelman, jossa kartoitetaan etukäteen siellä syntyvät jätejakeet ja -virrat sekä määritellään tehokkaimmat tavat edistää kierrätystä ja materiaalivirtoja. Samalla jätehuoltosuunnitelmaa voidaan hyödyntää myös henkilöstön kouluttamisessa. Tämä tukee lainsäädännön määräysten toteutumisessa, mutta edistää samalla myös työmaiden turvallisuutta.

”Lehdon talousohjattu rakentaminen istuu erinomaisesti L&T:n ajatusmalliin kiertotaloudesta, jossa materiaalit kierrätetään ja käytetään mahdollisimman kustannustehokkaasti. Olemme yrityksenä kiertotalouden käytännön tekijä, joka haluaa tehdä asiakkaiden kanssa uusia innovaatioita ja synnyttää uutta liiketoimintaa. On hienoa olla mukana ja edesauttaa Lehdon kasvua”, kertoo L&T:n myyntipäällikkö Petri Savolainen.

Panostus kierrätysasteen nostamiseen

Lehto rakentaa tälläkin hetkellä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa yli tuhatta asuntoa.  Työmailla syntyy toistaiseksi vielä eniten sekalaista rakennusjätettä.

”Lehdon kasvuvauhti on ollut huima ja se näkyy myös jätejakeiden määrän kasvussa. Vielä tällä hetkellä meidän kierrätysaste on alle 20 %:a kun se yleisesti rakennusalalla kieppuu 40 %:n korvilla. Nyt panostamme ja kehitämme eri jätejakeiden lajitteluun niin rakennustyömailla kuin tehtaillamme. Lisäksi pyrimme hyödyntämään esimerkiksi erilaisten puulavojen uudelleenkäyttöä. Rakennusalalla on paljon opittavaa kierrätyksestä muilta toimialoilta. Kalleinta on viedä sekajätettä rakennustyömailta kaatopaikalle”, muistuttaa Isosuo.

Huomioitavaa on, että vuonna 2020 työmailla syntyvästä jätteestä 70 %:a pitää kierrättää. Lehdolla on mahdollisuus siis nostaa kierrätysastetta parin seuraavan vuoden aikana huomattavasti oikeanlaisella lajittelulla, kierrätyksellä ja uusien kierrätystapojen omaksumisella.


Lehto Group Oyj:
Lehto on Suomen nopeimmin kehittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Toimimme neljällä palvelualueella: Asunnot, Toimitilat, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen. Olemme rakennusalan innovatiivinen uudistaja ja edelläkävijä. Talousohjattu toimintamallimme tehostaa rakentamisen tuottavuutta, varmistaa rakentamisen laadun sekä tuottaa asiakkaille merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä. Työllistämme yhteensä n. 1200 henkilöä ja vuoden 2017 liikevaihtomme oli 594 miljoonaa euroa.

Lassila & Tikanoja Oyj:
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, kiinteistöt ja tehtaat mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme säilyttämään kiinteistöjen ja materiaalien arvon sekä säästämään ympäristöä. Teemme tämän tarjoamalla vastuullisia ja kestäviä palveluratkaisuja, jotka helpottavat asiakkaidemme arkea. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 712,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 8700 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.