Lehto palkkaa lisää työntekijöitä elementtivalmistukseen

LehtoLehto Group rekrytoi Oulaisten tehtailleen lähes 30 uutta osaajaa. Henkilöstöä tarvitaan sekä kesällä avatulle, uudelle tehtaalle että vanhemmalle tehtaalle elementtituotannon pariin. Eniten työpaikkoja avautuu rakennuskomponenttien valmistajien tehtäviin, joita tarvitaan yhteensä 25. Lisäksi tarjolla on kaksi työnjohtajan tehtävää, toinen LVI-töiden ja toinen sähkötöiden pariin.

Rekrytoinnin tarve on liitoksissa Lehdon kasvuun muun muassa asuntorakentamisen palvelualueella, jossa Oulaisten tehtailla on keskeinen rooli innovatiivisen elementti- ja moduulituotantonsa ansiosta. Oulaisten uudemmalla tehtaalla valmistetaan pesuhuone- ja keittiömoduuleja, huoneistoelementtejä, seinäelementtejä sekä ikkunoita. Vanhemmalla tehtaalla valmistetaan puolestaan huoneistoelementtejä.

Kaikkiaan Oulaisten kahdella tehtaalla työskentelee noin 130 henkilöä.

Lehto Group on talousohjattuun rakentamiseen keskittyvä rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Yhtiö listautui pörssiin keväällä 2016 ja sen pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Lehdon missio on olla innovatiivinen rakennusalan uudistaja. Yhtiö on jakanut toimintansa neljään palvelualueeseen: Toimitilat, Asunnot, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen.


Lehto Group on talousohjattuun rakentamiseen keskittyvä suomalainen rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Yhtiön missio on olla innovatiivinen rakennusalan uudistaja. Yhtiö on jakanut toimintansa neljään palvelualueeseen: Toimitilat, Asunnot, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen. Lehto Group toimii tällä hetkellä pääosin Suomessa ja se on maantieteellisesti keskittynyt kasvukeskuksiin, jotka muodostavat merkittävän osan rakentamisen volyymista. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Kempeleessä.