Kuva: Kusti Manninen Tunne Productions Oy

Länsimetron Kaitaan ja Soukan asemat valmistuivat

Länsimetron toisen vaiheen asemien rakennusurakat valmistuivat toukokuun puolivälissä. Kaitaan ja Soukan asemien rakentaminen toteutettiin YIT:n ja Aren työyhteenliittyminä.

Kuva: Kusti Manninen Tunne Productions Oy

Kaitaan ja Soukan maanalaiset asemat rakennettiin aiemmin louhittuihin tiloihin. Asemaurakoihin kuuluivat asemien tekniikan vaatimat tilat, tekniset kuilut, huoltotunnelit ja yhdystunnelit. Lisäksi rakennettiin asemien sisäänkäyntirakennukset.

Kaitaan asemanhankkeen arvo on 47 miljoonaa euroa ja Soukan asemahankkeen arvo 50 miljoonaa euroa.

Kaitaan aseman yli 20 000 neliöstä suurin osa on tekniikkatiloja, jotka eivät näy metromatkustajille päivittäisessä käytössä. Asemalla on paljon toimintoja, jotka palvelevat myös muuta ratalinjaa. Kaitaan tunnelissa on savunpoistopuhallin, joka palotilanteessa siirtää ilmaa joko asemalle tai asemalta pois. Sieltä syötetään myös tarvittaessa palovettä muille asemille. 

– Laiturialueen alla sijaitsee suuri, koko aseman ilmanvaihdosta huolehtiva IV-konehuone. Lisäksi aseman käyttäjien jalkojen alla sijaitsee satoja erilaisia tekniikkaa liittyviä laitteita. Kaitaalle asennettiin muun muassa 210 LV-laitetta ja 539 IV-laitetta, Aren asiakkuuspäällikkö Jari-Matti Satosalmi kertoo.

Soukan metroaseman maanalaisten tilojen pinta-ala on noin 20 000 neliötä. Urakkaan kuuluivat tekniset kuilut, kaksi sisäänkäyntiä sekä huoltotunneli. Urakassa valettiin yhteensä lähes 11 000 kuutiota betonia. 

–Soukan kohteen taloteknisten järjestelmien käyttöönotto saatiin vietyä maaliin vaativuudestaan huolimatta. Kohteessa oli 52 eri taloteknistä järjestelmää, Aren talotekniikkapäällikkö Tomi-Pekka Bergius toteaa.