Viimeisimmät julkaisut

Laitila Arkkitehdit ja United Founders ostavat Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co:n

Laitila Arkkitehdit Oy ja United Founders Oy ovat yhdessä ostaneet tamperelaisen Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co Oy:n. Kaupan myötä pääkaupunkiseudulla ja Kymenlaaksossa toimiva Laitila Arkkitehdit laajentaa palveluidensa tarjontaa Tampereen seudulle.

Kuva: arkvihanto.fi

– Vihanto on hieno lisävahvistus meille niin maantieteellisesti kuin toteutettavien kohteiden osalta, ja toimistojemme osaaminen täydentää erinomaisesti toisiaan. United Foundersiin liittyminen on auttanut liiketoimintamme vahvaan kasvuun, eikä tällainen yrityskauppa ei olisi ollut meille mahdollinen ilman United Foundersin tuomaa vahvaa taustatukea, Laitila Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Petteri Nikki sanoo. United Founders on rakennusalan yhteenliittymä, johon Laitila Arkkitehdit kuuluu.

– Vihannon 10 asiantuntijan henkilöstö koostuu sopivasta yhdistelmästä alan konkareita ja nuorta energiaa kuten United Foundersinkin. Odotan innolla, että saamme yhteisöön näin osaavan porukan ja asemansa Tampereella vakiinnuttaneen yrityksen. United Founders on rakennettu juuri tällaiseen tarpeeseen, auttamaan yrittäjiään kasvuun ja tukemaan liiketoiminnassa. Etsimme Tampereelta aktiivisesti myös muita uusia yrittäjiä liittymään joukkoomme, joko perustamaan uutta tai kehittämään vanhaa, United Founders Oy:n toimitusjohtaja Saku Harjunpää kertoo.

Yrityskaupan yhteydessä Arkkitehtuuritoimisto Vihanto & Co:n toimitusjohtaja Kari Harju siirtyy vanhemman neuvonantajan rooliin ja yrityksen toinen omistaja Markku Mäki-Opas jatkaa osakkaana sekä toimitusjohtajana. Vihannon henkilöstö jatkaa yhtiössä vanhoina työntekijöinä.

– Eläkkeelle siirtymiseni kynnyksellä on aika siirtää vastuu yrityksestä pitkäaikaiselle yhtiökumppanilleni ja uusille toimijoille. Yhteistyö nykyisten asiakkaidemme kanssa jatkuu saumattomasti osaavan henkilökuntamme turvin. Laitila Arkkitehdit syventää toimistomme osaamista ja edesauttaa yrityksen hallittua kasvua, tarjoten arkkitehtipalveluja kokemuksella ja sydämellä, Kari Harju toteaa.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>