Lue lisää Lähteestä. Kuva: Petteri Kivimäki

Lähde-kirjaston peruskorjaus finalistina Arkkitehtuurin Finlandiassa

Jyväskylän yliopiston Lähde-kirjaston peruskorjaus on valittu ehdolle Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi. Lähteen peruskorjauksen lisäksi kaksi muuta finalistia ovat Jätkäsaaren koulu Helsingissä ja Serlachiuksen Taidesauna Mäntässä.

Lue lisää Lähteestä. Kuva: Petteri Kivimäki

Palkinnon jakaa Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Tänä vuonna Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajan valitsee elokuvaohjaaja Klaus Härö.  

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan Sanna Sianojan mukaan on kunnia olla kahden hienon kohteen kanssa ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnonsaajaksi. 

– Kiitos Jyväskylän yliopistolle siitä, että he näkivät kohteen peruskorjauksen mahdollisuudet tilankäytön kehittämistä tukevana tekijänä ja lähtivät kanssamme toteuttamaan tätä hanketta. Olemme iloisia ja ylpeitä siitä, kuinka Lähde on otettu yliopiston ja opiskelijoiden toimesta käyttöön ja miten rakennus peruskorjauksen myötä palvelee avoimena ja yhteisöllisenä paikkana säilyttäen uudistettuna myös alkuperäistä ilmapiiriäSianoja sanoo.

Jyväskylän yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen mukaan Lähde-rakennuksen suunnittelun lähtökohtana oli luoda elämää sykkivä yliopistoyhteisön kohtaamispaikka ja portti yhteiskuntaan.  

– On ollut ilo huomata, että ihmiset ovat löytäneet rakennuksen ja myös ihastuneet sen arkkitehtoniseen kokonaisuuteen. Muuntojoustava rakennus on korjattu kestävä kehitys huomioiden ja se katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Lähde-rakennus edustaa arkkitehtuuriltaan konstruktivismia, jossa tilojen muunneltavuus ja joustavuus ovat suunnittelun keskeisiä periaatteita. Raikkaat värit luovat sisätiloihin valoisan ja ilmeen, kertoo Hämäläinen. 

Esiraadin puheenjohtajana toimivan Panu Lehtovuoren mukaan kohteita yhdistäviä tekijöitä ovat sivistys sekä suunnittelun ja toteutuksen laadukkuus.  

– Valitut kolme arkkitehtonista, maisemallista ja urbaania kohdetta muistuttavat toisaalta huippulaatuisten tieteen, koulutuksen ja oppimisen ympäristöjen merkityksestä ja toisaalta tuovat esiin sen, miten arkkitehtuuri luo abstrahoituvaan maailmaan lämpimiä hyvän elämän paikkoja, Lehtovuori toteaa.

Palkinnon voittaja julkistetaan 3.10.2022.

Palkinnon esiraatiin kuuluu tänä vuonna professori Panu Lehtovuoren lisäksi arkkitehti Sarlotta Narjus, arkkitehti Mona Schalin ja professori Rainer Mahlamäki. Esiraadin sihteerinä toimi SAFAn pääsihteeri Paula Huotelin.