Kuopion nykyinen oikeus- ja poliisitalo on vuodelta 1992. Selvitysten mukaan se ei ole korjattavissa nykyvaatimusten mukaiseksi. Kuva: Savon arkkitehtuuriopas arksavo.fi.

Kuopioon suunnitellaan uutta pääpoliisiasemaa

Kuopion nykyinen oikeus- ja poliisitalo on vuodelta 1992. Selvitysten mukaan se ei ole korjattavissa nykyvaatimusten mukaiseksi. Kuva: Savon arkkitehtuuriopas arksavo.fi.

Hankesuunnittelun aikana selvitetään uuden poliisitalon sijoituspaikka, laajuus, kustannukset ja muut rakennuksen toteutukseen vaikuttavat asiat. Selvitysten jälkeen tarvitaan vielä valtioneuvoston raha-asianvaliokunnan puolto, Poliisihallituksen vuokrauspäätös sekä Senaatti-kiinteistöjen hallituksen investointipäätös ennen kuin rakennustyöt voidaan aloittaa. Uusi poliisitalo voisi olla käytössä aikaisintaan vuonna 2027.

– Uusi rakennus sisältää uusien seinien lisäksi modernin poliisiaseman toiminnallisuudet, jotka valmistuessaan tehostavat poliisin arjen työtä päivittäin pitkälle tulevaisuuteen. Uudisrakennus on jopa edullisin vaihtoehto, Senaatti-kiinteistöjen aluejohtaja Jyrki Reinikainen sanoo.

Esiselvitysten perusteella Kuopion nykyinen oikeus- ja poliisitalo ei ole peruskorjattavissa nykyvaatimusten mukaiseksi ja väistötilojen kustannukset tekisivät korjauksesta taloudellisesti kannattamattoman.

– Poliisilaitoksen organisaatio ja toimintatavat ovat muuttuneet vuosien aikana ja uudisrakennuksen joustavasti muunneltavat tilat tulevat tukemaan poliisin operatiivista toimintaa huomattavasti nykyistä paremmin, Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Mikko Masalin kertoo.

Hankkeessa sovelletaan Poliisihallituksen ja Senaatti-kiinteistöjen yhteistyössä laatimaa poliisitalokonseptia, joka sisältää poliisitalon toiminnallisuudet ja mitoitukset toimistotiloille, läpiajettavalle autohallille ja erikoistiloille.

Nykyisessä poliisitalossa jatketaan säännöllisiä huolto- ja korjaustoimia. Tulevana kesänä tehdään laaja vesikatteiden uudistus.