Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Kuopion kirjatalo puukalusteiden valmistajalle

Senaatti-kiinteistöt ja SOK ovat myyneet Kuopion kirjatalon toimisto- ja logistiikkakiinteistön Kuopion Woodi Oy:n omistaja Mika Rissasen omistamalle Kuivinniemi Capital Oy:lle. Kirjatalossa toimii Varastokirjasto, kunnes sille valmistuu uudet tilat vuonna 2024.

Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Myytyyn kokonaisuuteen kuuluu Kiinteistö Oy Kirjatalon koko osakekanta ja Senaatin omistama tontti. Vuonna 1975 valmistuneen rakennuksen kokonaispinta-ala on 15 535 neliötä ja tontin pinta-ala 37 000 neliötä. Voimassa olevassa asemakaavassa tontti on määritelty teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi.

– Kuopion Woodin nykyiset toimitilat Kuopiossa sijaitsevat Kelloniemessä, ja ne jäävät toiminnalle pieneksi lähivuosina. Voimakkaasti kasvanut yrityksemme valmistaa massiivipuiset julkitilakalusteet kouluihin, päiväkoteihin ja palveluasumiseen toimittaen omalla brändillä tuotteita ympäri maailman, Kuopion Woodi Oy:n omistaja Mika Rissanen sanoo.

Myydyssä kiinteistössä toimivalle Varastokirjastolle toteutetaan uusi toimitalo Kuopion Hiltulanlahteen. Hankkeen suunnittelu on käynnissä, ja rakennustyöt aloitetaan tänä keväänä. Rakennustöiden on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä. Varastokirjaston toiminta nykyisissä tiloissa jatkuu normaalisti uusien tilojen valmistumiseen saakka.

Varastokirjasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtakunnallinen kirjasto, joka palvelee tieteellisiä, yleisiä ja muita kirjastoja sekä kansalaisia ja tutkijoita ympäri Suomen.