Kuva: Senaatti-kiinteistöt, Tuomas Uusheimo

Kruununhaan kasarmi uudelleen myynnissä

Senaatti-kiinteistöt käynnistää uudelleen Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan Uudenmaan kasarmin kiinteistön myynnin. Kohde oli myynnissä aikaisemmin syksyllä 2020, mutta neuvottelut eivät johtaneet lopulliseen kiinteistökauppaan. 

Kuva: Senaatti-kiinteistöt, Tuomas Uusheimo

Kohteeseen kuuluu tontin lisäksi Maurinkadun puoleinen 3-kerroksinen rakennus ja Liisankadun puoleinen rakennus. Kokonaisuuden kerrosala on noin 8000 neliötä.

Kohteessa on käynnissä asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on mahdollistaa käyttötarkoituksen muutos entisen Uudenmaan kasarmin rakennuksissa sekä kahden uuden asuinrakennuksen rakentaminen. 

Toinen uudisrakennusoikeus, noin 3000 kerrosneliötä, tulee Senaatti-kiinteistöjen omistamalle tontille. Vanhat rakennukset suojellaan sisätiloineen erikseen määriteltävällä tavalla. Voimassa olevassa asemakaavassa yleisille toiminnoille varatut rakennukset muutetaan liike- ja toimitilakäyttöön, esimerkiksi toimistoksi tai hotelliksi.

Suunnitellun uuden asemakaavan mukaan joko vanhoihin rakennuksiin tai uudisrakennukseen tulee myös päiväkoti. Muutoksen yhteydessä tutkitaan mahdollisuutta toteuttaa tontille maanalainen pysäköintilaitos.

– On tärkeää, että nyt tyhjillään olevat rakennukset pääsisivät uuteen käyttöön tulevaisuudessa. Kehittämisellä saadaan luotua kortteliin uutta elämää ja viihtyisyyttä sekä samalla myös parempi ratkaisu nykyiselle tilaa vievälle avoparkkialueelle. Nykyiset autopaikat voitaisiin sijoittaa esimerkiksi pihan alle rakennettavaan pysäköintihalliin, sanoo Senaatin kiinteistökehityspäällikkö Otto Virenius.