Kotkan uusi poliisitalo on noussut harjakorkeuteen

SenaattiKotkaan rakennettavan uuden poliisitalon rakennushanke on edennyt harjannostajaisiin, joita vietetään 12.5.2016 perinteiseen tapaan työmaalla.  Rakennushanke on edennyt aikataulussa, ja ensimmäinen poliisihallinnon toimitilaratkaisuja linjaavan konseptin mukainen poliisitalo valmistuu lokakuussa 2016.

Hankkeen rakennuttajana toimii valtionhallinnon työympäristökumppanina toimiva Senaatti-kiinteistöt ja rakentamisesta vastaa YIT Rakennus Oy.

kotkan_poliisitalo

Edistyksellistä suunnittelua

Kotkan poliisitalon suunnittelu perustuu poliisihallinnon toimitilaratkaisuja linjaavaan valtakunnalliseen konseptiin, jonka mukaisesti kaikki poliisien toimitilat suunnitellaan. Kohde on Joensuun oikeus- ja poliisitalon ohessa ensimmäinen hanke, jossa konseptia toteutetaan merkittävässä laajuudessa.

Poliisitalokonseptin tarkoituksena on yhtenäistää poliisitalojen suunnittelua ja edistää parhaiden käytäntöjen toteutumista kaikissa poliisitalohankkeissa.  Poliisitalokonseptin kehittämisen tarkoituksena on ollut löytää ne ratkaisut, joita poliisin työympäristö tulevaisuudessa tarvitsee.Konseptoinnilla saadaan yhdenmukaisia ratkaisuja, tasalaatuista asiakaspalvelua ja helpotetaan tilamuutosten paikallista toteutusta. Konseptisovituksilla voidaan ennakoida tiloihin sisältyvää muuntojoustavuutta ja muutosmahdollisuuksia.

Keskiössä arjen sujuvoittaminen

Uusi poliisitalo on suunniteltu sujuvoittamaan työntekijöiden ja asiakkaiden arkea.  Asiakaspalvelutilat ovat helposti saavutettavissa, ja kaikki kansalaisen tarvitsemat palvelut löytyvät kätevästi samalta asiakaspalvelualueelta. Suunnittelu on tehty tiiviissä yhteistyössä talon tulevien käyttäjien kanssa.

Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 5 700 m2, ja hankkeen investointikustannus on noin 14 M€ (alv 0 %).  Tämän kokoluokan uudisrakennushanke on nykyoloissa harvinainen Senaatti-kiinteistöille, sillä 80 prosenttia Senaatti-kiinteistöjen rakentamisesta on olemassa olevien rakennusten uudistamista tai remontointia.

Lisätietoja

Senaatti-kiinteistöjen aluejohtaja Jyrki Reinikainen p. 0205 811 606, jyrki.reinikainen@senaatti.fi

Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani. Olemme uusien työnteon tapojen ja työympäristöjen suunnannäyttäjä.  Keskitetyt ratkaisumme auttavat asiakkaitamme tehostamaan toimintaansa ja säästämään toimitilakustannuksissa.  Senaatin monialaiset ammattilaiset huolehtivat valtion kiinteistövarallisuudesta ja sen tehokkaasta käytöstä. www.senaatti.fi