Korkeasaaren roska-ahmatti sisältää teknologian lisäksi jätehuollon yleisimmin käytetyn 240 litran roska-astian, jonka tyhjennys onnistuu tavallisen jäteauton tyhjennystoiminnolla.

Korkeasaari kokeilee älyroskiksia

Korkeasaaren roska-ahmatti sisältää teknologian lisäksi jätehuollon yleisimmin käytetyn 240 litran roska-astian, jonka tyhjennys onnistuu tavallisen jäteauton tyhjennystoiminnolla.

Lehtovuori Oy:n Suomessa suunnitellut ja valmistamat CitySolar -älyroska-astiat ilmoittavat tyhjennystarpeestaan itse jätehuoltoon. Jätteiden puristustoiminto toimii aurinkovoimalla. Älyroska-astian koko on 240 litraa, eli nelinkertainen yleisimpään 60 litran katuroska-astiaan verrattuna, ja sen kapasiteetti kasvaa puristustoiminnon ansiosta vähintään 1200 litraan roskien materiaalista riippuen.

Korkeasaaren hankkimat kaksi älyroska-astiaa ovat pilottikappaleet ennen teknologian laajempaa käyttöönottoa.

– Älyroskikset auttavat meitä osaltaan kohti hiilineutraaliutta. Kotimainen vaihtoehto valittiin käytettävyytensä ansiosta. Meille on myös tärkeää, että roskat voi tyhjentää suoraan tavallisen jäteauton tyhjennystoiminnolla, ilman roskasäkkien kantamista, kertoo Korkeasaaren kiinteistöjohtaja Hanna Kurki.

Roskat ovat Korkeasaarelle merkittävä työmaa ja kustannustekijä alueella vuosittain vierailevien puolen miljoonan asiakkaan takia. Lisäksi osa villieläinten seurana saarella viihtyvistä 150 muusta lajista, esimerkiksi lokit ja oravat, osaavat roskien levittämisen erinomaisesti. Tiiviisti suljettava älyroskis estää niidenkin tuhotyöt.

Lehtovuori Oy:n Ylöjärven-tehdasta työllistää tällä hetkellä kotimaan toimitusten lisäksi yhtiön historian suurin kertatilaus: yritys toimittaa tänä ja ensi vuonna Tukholman alueelle 80 CitySolarin lisäksi yli tuhat muuta kaupunkikalustetta, mm. lajitteluastioita.

– Kansainvälisiä kyselyitä satelee tällä hetkellä erittäin paljon. Älyroska-astiateknologian hyötyihin on todella herätty, kertoo Lehtovuori Oy:n toimitusjohtaja Eero Ojanen.

Lehtovuoren mukaan älyroska-astiainvestointi kuittaantuu kolmessa vuodessa jätekuljetusmäärien vähenemisen ansiosta.