Kuva: Anne Kalliola

Kolmipäiväiset Jyväskylän Sähkömessut tällä viikolla

Sähkö Valo Tele Av 2022 -messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 7.–9.syyskuuta. Näytteilleasettajia on lähes 300. Edelliset messut kaksi vuotta sitten keräsi 13 000 kävijää.

Kuva: Anne Kalliola

– Sähkömessut ovat aina olleet merkittävä kohtaamispaikka alan toimijoille. Live-kohtaamisissa luodaan arvokkaita verkostoja ja pohjustetaan tulevaa yhteistyötä useiksi vuosiksi, sanoo tapahtumasta vastaava myyntijohtaja Ilari Tervakangas Jyväskylän Messuilta.

Tapahtuma nostaa esiin sähkön yhteiskunnallisen merkityksen, joka on nyt suurempi kuin koskaan aiemmin. Sähköistysala on kasvanut nopeasti ja laajentunut digitalisaation myötä. 

− Tuuli- ja aurinkovoimaloita rakennetaan enemmän kuin koskaan ja sähköautojen kysyntä on ennätysmäistä. Yksin nämä esimerkit parin vuoden ajalta osoittavat sähkön merkityksen yhteiskunnan eri muutostilanteissa, Tervakangas toteaa.

− Sähkömessut avaavat näkymän tulevaisuuteen, jonka luomiseen on jo toimivat ratkaisut odottaen laajempaa käyttöönottoa. Osastoilla on paljon uutta nähtävää, jota esitellään nyt ensi kertaa. Lisäksi ennestään tuttuja ratkaisuja on kehitetty eteenpäin, ja ne sisältävät uusia toiminnallisuuksia, Tervakangas kertoo.