Knaufin tehtaan hukkalämpö älykkääksi kaukolämmöksi

– Nyt alkava hanke on todella älykästä kaukolämmön tuotantoa. Kaikki energiayhtiöt pyrkivät pääsemään eroon fossiilisista polttoaineista, mutta seuraava askel on se, että kaikenlainen polttaminen minimoidaan tai siitä luovutaan jopa kokonaan, kertoo Vatajankosken Sähkön tuotantopäällikkö Lauri Hölttä.

Kun Knaufin Kankaanpään-tehtaassa valmistetaan kipsilevyjä, syntyy lämmintä vesihöyryä. Jatkossa lämpö otetaan talteen ja syötetään kaukolämpöverkkoon. Tällä tavalla voidaan tuottaa kolmasosa Vatajankosken Sähkön myymästä kaukolämmöstä. Uudella tuotantotavalla pystytään merkittävästi korvaamaan kaikkea polttamista, muun muassa turpeen polttoa, ja vähentämään energiantuotannon ilmastohaittoja.

Sen lisäksi, että höyryä hyödynnetään kaukolämmön tuotannossa, höyrystä saadaan vuodessa tiivistettyä yli 30 000 kuutiota vettä. Sitä voidaan käyttää kipsilevytehtaassa prosessivetenä.

– Knauf on sitoutunut kiertotalouden edistämiseen. Hyödynnämme kierrätettyjä kipsilevyjä raaka-aineena, ja levyissä käytetyt kartongit on valmistettu kierrätyspaperista. Yhteistyöprojektin ansiosta vedenkulutus ja tuotteidemme hiilijalanjälki pienenevät. Tulevaisuudessa pystymme entistäkin paremmin tukemaan asiakkaitamme omien ympäristötavoitteidensa saavuttamisessa, sanoo Knauf Oy:n tehtaanjohtaja Olli Santahuhta.

Rakennusprojekti on juuri alkamassa, ja teollisuuden ylijäämälämmön hyödyntäminen kaukolämpönä alkaa vuoden kuluttua. Investoinnin arvo on 5 miljoonaa euroa, ja sen toteuttaa pääosin Vatajankosken Sähkö. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle energiatukea 25 % kokonaisinvestoinnista.

Vatajankosken Sähkön tavoitteena on olla Suomen älykkäin energiayhtiö, joka panostaa jatkuvaan kehitykseen ja tukee paikallista elinvoimaa. Yhtiö haluaa toimia esimerkkinä siitä, miten hyviä tuloksia saadaan aikaan, kun olemassa olevat resurssit käytetään järkevästi.

– Missään muualla Suomessa ei tietääksemme ole näin laajasti otettu talteen teollisuudessa syntyvää hukkalämpöä. Prosentuaalisesti vaikutus kaukolämmön tuotantoomme on niin suuri, että vastaavaa muutosta ei ole aiemmin toteutettu, Lauri Hölttä sanoo.

Kipsilevytehtaassa lämmön talteenotossa hyödynnetään märkäpesuria, johon on liitetty kaksi teollisuuslämpöpumppua. Tehtaan yhteyteen rakennetaan kaksi 1500-kuutioista kaukolämpöakkua, joilla tasataan lämmön talteenoton ja kulutuksen vaihteluita. Teknologia itsessään ei ole uutta, vaan tapa, jolla sitä käytetään.

– Märkäpesuriteknologiaa ei ole aiemmin sovellettu tällä tavalla, tuottamaan kaukolämpöä lämpöpumpuilla ilman muuta lisälämmönlähdettä, itsenäisenä tuotantolaitoksena. Olemme luoneet teknologialle uuden käyttösovellutuksen, Hölttä selittää.

Suurinvestointi pienentää Kankaanpään seudun energiantuotannon hiilijalanjälkeä entisestään. Vatajankosken Sähkö on jo aiemmin saanut pudotettua kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt neljässä vuodessa noin puoleen. Vuonna 2015 päästöt olivat noin 35 000 tonnia; viime vuonna enää alle 20 000 tonnia.

– Hukkalämmön talteenottolaitteistolla saamme laskettua päästöjä alle 10 000 tonniin vuonna 2021. Samalla voimalaitos, joka tuottaa nykyään lähes kaiken lämpöenergian kaukolämpöverkkoon, jää reserviin 5–6 kuukaudeksi vuodessa.

Knauf-konserni seuraa uraauurtavaa projektia suurella mielenkiinnolla. Konsernilla on yli 250 tuotantolaitosta. Suomessa toteutettava hanke voi edesauttaa mittavien positiivisten ympäristövaikutusten saavuttamista maailmanlaajuisesti.

Lisätiedot

Lauri Hölttä, tuotantopäällikkö

Vatajankosken Sähkö Oy

puh. 044 578 2254

www.vatajankoski.fi

Juha Raitio, johtaja

Knauf Oy

puh. 040 307 6421

www.knauf.fi

Vatajankosken Sähkö on itsenäinen, pohjoissatakuntalainen energiayhtiö, jonka sähköverkko palvelee noin 24 000 asukasta Kankaanpäässä ja sen naapurikunnissa. Lisäksi kaukolämpömme lämmittää 400:aa kiinteistöä Kankaanpään alueella. Yhtiömme historia ulottuu vuoteen 1926, ja nykyään liikevaihtomme on 30,3 miljoonaa euroa (2019). Meillä on kykyä uudistua, ja menemme rohkeasti ja innovatiivisesti eteenpäin kehittääksemme energia-alan tuotteita sekä palveluja. Haluamme olla Suomen älykkäin energiayhtiö.

Knauf Oy on vuodesta 1991 Suomessa toiminut, rakentamisen ratkaisujen valmistukseen ja myyntiin keskittynyt yritys. Kankaanpäässä sijaitsevan kipsilevytehtaamme tuotteille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-merkki. Olemme osa Knauf-konsernia, joka on yksi maailman suurimmista kipsilevytoimittajista ja kaikki toiminnot mukaan lukien yksi Euroopan johtavista rakennusmateriaalien valmistajista.