Ylivieskan Pyhän Kolminaisuuden kirkko on jatkumoa vanhoille kirkonrakentamisen perinteille. Työ tehtiin pitkälti paikallisin voimin, ja allianssihanke toi kilpakumppanitkin yhteen.
Työ tehtiin pitkälti paikallisin voimin, ja allianssihanke toi kilpakumppanitkin yhteen.
Ylivieskan uuden kirkon salissa huomion kiinnittää valo. Se tulee sisään epäsuorasti katon etelälappeen ikkunasta ja elää jatkuvasti. Toinen valonlähde on alttariseinän takana oleva kuilu, josta avautuvat itäpäädyn ikkuna-aukot. Niihin on sijoitettu vanhat kirkonkellot. Samat kellot putosivat ryminällä maahan vuoden 2016 pääsiäisiltana, kun yli 200 vuotta vanha puukirkko tuhoutui tulipalossa. Viime pääsiäisenä vihitty Pyhän Kolminaisuuden kirkko on rakennettu raunioiden viereen.
– Jo palon aikana paikan päällä ihmiset puhuivat, että rakennetaan uusi kirkko. Ensimmäinen kriisikokous pidettiin jo yöllä, ja myös virallinen periaatepäätös kirkkoneuvostolta tuli nopeasti, kirkkoherra Eija Nivala kertoo.
Uutta kirkkoa lähdettiin alusta asti suunnittelemaanlaajempaan käyttötarkoitukseen. Lähellä sijaitseva, 1960-luvulla rakennettu seurakuntakoti oli elinkaarensa päässä, ja myös se päätettiin korvata samalla kertaa.
– Lähdimme tavoittelemaan kestävää, ekologista, pitkäaikaista ja monikäyttöistä rakennusta, joka samalla on Jumalan huone, Nivala sanoo. Kirkon paikka on Ylivieskassa yhä keskellä kaupunkia. Se on toisaalta tärkeä maamerkki, toisaalta kohtaamispaikka, jonka kynnys halutaan Nivalan mukaan laskea mahdollisimman matalaksi.
– Nyt on aika kuulla myös ihmisten toiveita siitä, mihin kaikkeen rakennusta voitaisiin käyttää seurakunnan perustoimintojen ohella, Nivala toteaa.
Uuden kirkon sydän on korkea kirkkosali. Kohtaamispaikkoina toimivat avara aulatila sekä seurakuntasali. Kirkkosalissa on paikat 440 hengelle ja seurakuntasalissa 130 hengelle. Kun kaikki tilat otetaan huomioon, kirkkoon mahtuu jopa lähes 700 ihmistä. Heinäkuussa kirkko saa viereensä vieläkin korkeamman maamerkin: vanhan kirkon raunioiden edustalle nousee 40 metrin korkuinen corten-teräksestä valmistettu kellotapuli.
Ulkoa kiveä, sisältä puuta
Vuonna 2017 Ylivieskan seurakunta järjesti avoimen arkkitehtuurikilpailun, jonka voittajaksi seuloutui Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n ehdotus nimeltä Trinitas. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda rakennus, joka palvelee sekä seurakunnan kotina että sakraalina tilana. Työn pohjaksi arkkitehdit ovat tutkineet vanhojen kirkkojen typologioita.
– Suomessa kirkko on aina ollut näkyvin julkinen rakennus. Ajatuksena oli olla osa sitä jatkumoa, pääsuunnittelija Kimmo Lintula sanoo. K2S:ltä arkkitehtisuunnittelussa olivat mukana myös Niko Sirola ja Mikko Summanen. Kirkon itäpääty muistuttaa muodoltaan perinteisiä harmaakivikirkkoja. Lännen puoleinen julkisivu muodostuu kolmesta harjakattoisesta päädystä, joista korkein kohoaa 25 metriin.
Vanhan puisen ristikirkon hahmon voi nähdä uuden kirkon pohjakuvassa: avustavat tilat ympäröivät kirkkosalia joka ilmansuunnassa. Vanhan kirkon rauniot ovat läsnä näkymässä, joka avautuu lasiseinäisestä aulasta.
Kirkon elinkaareksi on määritelty 200 vuotta. Siksi materiaaleissa on tavoiteltu yksiaineisuutta: metrin paksuiset seinät on tehty massiivitiiliharkoista, katon puurakenteet massiiviliimapuusta ja CLT-elementeistä. Uloimpana on suojaava tiilikate. Kirkon julkisivun kellertävä rustiikkitiili on peräisin paikalliselta tiilitehtaalta ja muurattu karheaksi sutimestarin saumalla.
Myös rakenteet on suunniteltu aikaa kestäviksi, samoin tekniset ratkaisut kirkkosalin painovoimaista ilmanvaihtoa myöten. Kestävyys on myös sitä, kuinka tilat palvelevat käyttäjiään.
– Tavoitteena oli luoda toiminnallisesti selkeä rakennus. Kaikki tilat ovat kytköksissä toisiinsa, jolloin ne taipuvat monenlaisiin tilaisuuksiin, Lintula sanoo.
Monikäyttöisyys asettaa isoja vaatimuksia akustiikalle. Ratkaisu löytyy katosta: laipio on harvahko puuritilä, jonka läpi ääni jatkaa matkaa massiiviseen clt-elementtiin ja palaa takaisin saliin jälkikaikuna.
Kivinen ulkopuoli vaihtuu sisätiloissa puuksi ja isoiksi vaaleiksi pinnoiksi. Suunnittelijat ovat tietoisesti luoneet vastakohtia: hiotusta betonista tehty lattia näyttää rouhealta, mutta laipion rimoitukset ja puusepän tekemät penkit ovat millintarkasti viimeisteltyjä.
Yksityiskohdat ovat samanaikaisesti tarkoin mietittyjä ja huolella karsittuja: kirkkosalissa ei esimerkiksi ole käytetty listoja.
– Ajatuksena on, että tila on ilmeeltään arkaainen ja maanläheinen, mutta samalla hienostunut ja arjesta irti oleva, Lintula toteaa.
Kuten perinteeseen kuuluu, kirkossa näkyy paikallinen käsityötaito. Sitä edustavat esimerkiksi alttarin päällä oleva puinen risti ja itäpäädyn ulkoseinän pronssiristi. Uraauurtavaa suunnittelua Kirkon suunnittelussa on tehty monenlaista pioneerityötä, josta yksi esimerkki on kattoratkaisu: yläpohjan clt-levyt toimivat yhtä aikaa sekä kantavana, jäykistävänä että eristävänä rakenteena.
Rakennesuunnittelija Ismo Kovalainen Koparak Oy:stä kertoo, että näin päästiin eroon ylimääräisistä jäykistävistä rakenteista, jotka muuten olisivat olleet merkittävä kustannuserä. Kirkon kattorakenteista ei laadittu erillisiä piirustuksia, vaan levyt toimittanut tehdas valmisti ne suoraan 3D-mallinnuksesta.
– Suunnitteluun käytetiin paljon aikaa, koska se oli primääri asia koko hankkeen kannalta. Sittemmin tämä on osoittautunut toimivaksi ja kustannustehokkaaksi ratkaisuksi, Kovalainen sanoo.
Kattorakenteen ideoinnissa hyödynnettiin Sveitsissä laadittua rakennevaihtoehtotarkastelua. Kovalainen toteaa, että Keski-Euroopassa ylipäätään puun käyttö, tuotteistaminen ja teollistaminen ovat pidemmällä kuin meillä.
– Suomessa olisi paljon kehittämistä koko tuotantoketjussa, jotta päästäisiin vastaavan tasoiseen teolliseen puurakentamiseen. Rakennesuunnittelijaa työllisti myös kirkon poikkeuksellinen geometria. Esimerkiksi lumikuormien määrittelyssä asetukset eivät tunnistaneet solaa, tai hankkeen kielellä ”jontkaa”, joka jää kahden päätykolmion väliin.
Seurakunnan talouspäällikkö Kaisa Toivoniemi toteaa, että allianssimallin vahvuudet pääsivät esiin pitkässä ja vaativassa hankkeessa.
– Kaikki osapuolet ovat työskennelleet yhteisen tavoitteen eteen. Kilpailutilanne on puuttunut, ja kustannukset ovat olleet avoimesti pöydällä. Allianssi näytti toimivuutensa viimeistään siinä vaiheessa, kun kustannuksia jouduttiin karsimaan. Alkuperäinen hinta, yli 17 miljoonaa euroa, osoittautui seurakunnalle liian kalliiksi.
– Jokainen katsoi, mitä voisi tehdä toisin omalta osaltaan. Silloin viimeistään kävi selväksi, miten muiden ratkaisut vaikuttavat omaan tekemiseen, Toivoniemi kertoo.
Kirkon kokoa pienennettiin ja suunnitelmia kevennettiin. Samalla vaihtui osa suunnittelijoista. Uusi kustannusarvio oli 13,4 miljoonaa euroa, joka sekin lopulta alitettiin yli miljoonalla eurolla. Oman mainintansa ansaitsee vapaaehtoisten panos: Kirkkotalakoot-keräyksellä on saatu kokoon 0,8 miljoonaa euroa.
Paikallisin voimin
Kirkon rakentaminen saattoi yhteen kaksi paikallista kilpailijaa. Mikko Kaarto Kaarron Rakennus Oy:stä ja Antti Rantala Rave Rakennus Oy:stä halusivat ylivieskalaisina tarttua ainutkertaiseen tilaisuuteen.
Syksyllä 2018 Kotikirkon rakentajat -työyhteenliittymä valittiin urakoitsijaksi kolmesta tarjouksen jättäneestä ryhmittymästä. Siitä alkoi vuoden kestävä kehitysvaihe, jolloin suunnitelmia jalostettiin samassa pöydässä tilaajan, valvojan ja suunnittelijoiden kanssa.
– Allianssi mahdollisti, että kaikki pystyivät antamaan parhaan ammattitaitonsa ja etsimään kustannustehokkaita vaihtoehtoja, Kaarto toteaa.
Hetki oli symbolinen, kun syyskuussa 2019 puut kaadettiin rakennuspaikalta ja kaikki halukkaat kaupunkilaiset pääsivät iskemään lapion maahan. Näyttävin vaihe oli vuorossa talvella, kun massiiviset kattorakenteet nousivat katukuvaan neljän nosturin voimin.
Matkan varrella rakentajien vaivoja ei säästelty yksityiskohtien hiomisessa ja ratkaisujen testaamisessa. Esimerkiksi tiiliseinän muurauksesta tehtiin useita malleja.
– Samaan aikaan meidän tehtävänämme oli silti pitää kulut kasassa ja huolehtia aikataulusta, Kaarto ja Rantala toteavat. Allianssin tavoitteena oli mahdollisimman korkea paikallisuusaste, joka myös toteutui: suurin osa työntekijöistä on saatu lähialueelta, samoin 80 prosenttia niistä materiaaleista, jotka sieltä on mahdollista hankkia.
Rakentajien mukaan yksi tärkeä opetus oli, että pienten paikallisten rakennusliikkeiden yhteistyöllä on mahdollista saavuttaa tuloksia.
– Kun kilpailuvaatimukset kasvavat, pitää ajatella rohkeasti, jotta tämän kokoiset yrityksetkin pystyvät osallistumaan. Silloin pitää myös osata käyttää osapuolten erilaiset vahvuudet hyväksi, Rantala sanoo.
TEKSTI HANNA PERKKIÖ | KUVAT ESA KYYRÖ
