Kiasman-remontti-23.5.2021
Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Kiasman sisäpuolinen korjaus on valmis

Senaatti-kiinteistöt peruskorjaa nykytaiteen museo Kiasmaa.  Sisätilojen remontti on valmis 8.huhtikuuta, kun ARS22-näyttely avautuu. Julkisivu- ja pihatyöt jatkuvat heinäkuulle.

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Sisätiloissa on kunnostettu galleriatilojen rappauksia ja näyttelyripustuksia, uusittu ravintolan keittiö sekä parannettu Kiasma-teatterin näyttämötekniikkaa. Lisäksi talotekniikkaa on päivitetty vastaamaan museorakennuksen erityisvaatimuksia.

Ulkoisiin töihin on kuulunut kaarevan sinkkipeltisen vesikaton sekä julkisivun alumiini- ja messinkilevyjen purku ja alla olevien rakenteiden korjaus. Julkisivulevyt on palautettu paikoilleen ja ikkunat on uusittu. Uuden sinkkipeltikaton asennus ja piha-alueen työt jatkuvat heinäkuuhun saakka.

Museon galleriatilat ovat valmistuneet jo alkuvuodesta. Kiasman museonjohtaja Leevi Haapala kertoo, että näyttelysuunnittelu ja rakentaminen ovat edenneet aikataulussa. 

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

– Suurnäyttelyn suunnittelu remontin lomassa vaatii töiden organisoinnilta ja aikataulutukselta paljon. Kiitos hyvän yhteistyön niin Senaatin kuin rakentajien kanssa, pääsemme avaamaan ovemme taiteen ystäville 8. huhtikuuta ARS22-näyttelyn merkeissä, Leevi Haapala sanoo.

– Käytännössä sisätiloissa tehtyjä uudistuksia ei juuri huomaa, ja se on tarkoituskin, sillä ne on tehty pieniä yksityiskohtia myöten rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Selja Flink.

– Peruskorjauksessa on pyritty huoltamaan ja korjaamaan kaikki mahdollinen, mikä on ollut käytettävissä rakennuksessa uudelleen. Sisätiloissa säilytettiin muun muassa Kiasman arkkitehdin Steven Hollin suunnittelemat altaat, hanat, kahvat ja valaisimet, Flink toteaa. 

Rakennus on osin rakennustelineiden peitossa museon avautuessa yleisölle. 

– Kiasman kaareva sinkkipeltikatto alusrakenteineen on erittäin vaativa korjaustyö. Vaikka vesikaton ja julkisivun valmistumisen venyminen harmillista onkin, on tärkeämpää se, että työ tehdään hyvin kuin nopeasti. Sisäänkäynti museoon on kuitenkin vapaa työmaatelineistä näyttelyn avajaisiin mennessä, eivätkä Kiasman ulkopuolella tehtävät työt vaikuta Kiasman toimintaan, Selja Flinktoteaa. 

Kiasman peruskorjauksen rakennuttajana toimii Kansallisgallerian kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt ja urakoitsijana Rakennus Oy Antti J. Ahola.  Pääsuunnittelijana on toiminut Arkkitehtitoimisto Freese Oy ja rakennesuunnittelijana Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy.