Viimeisimmät julkaisut

Kaupunkiympäristötalo Tekla BIM Awards 2020:n voittaja

Skanskan Helsingin kaupungille rakentama Kaupunkiympäristötalo on valittu Suomen ja Baltian maiden Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun voittajaksi. Kaupunkiympäristötalo oli myös kilpailun yleisöäänestyksen voittaja.

Palkittu Kaupunkiympäristötalo esitellään perusteellisesti 18. syyskuuta ilmestyvässä Projektiuutisten numerossa. Kuva: Skanska

Valintaperusteluissa kerrotaan, että Kaupunkiympäristötalolla tietomallia hyödynnettiin muun muassa sidosryhmäyhteistyössä, loppukäyttäjien tarpeiden selvittämisessä, projektin aikataulutuksessa, energiatehokkuuden ja päästöjen hallinnassa sekä työturvallisuuden varmistamisessa.

Myös mallipohjaisia visualisointeja käytettiin erinomaisesti muun muassa työmaan kosteuden-, puhtauden- ja pölynhallinnassa, mikä on edistänyt rakennusterveyttä. Erityisen ansiokasta Kaupunkiympäristötalo-projektissa oli laaja mallipohjainen yhteistyö, innovatiiviset ratkaisut sekä työturvallisuuden parantaminen ja ympäristönäkökulmien huomioiminen.

Tuomariston mukaan hankkeessa on viety tietomallipohjainen suunnittelu ja digitalisaatio aivan uudelle tasolle.

Tekla BIM Awards -kilpailu järjestettiin tänä vuonna kahdennentoista kerran. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Johanna Aatsalo Rakennuslehdestä, Kalle Vaismaa Tampereen yliopistosta, Rita Lavikka VTT:sta, Kari Immonen Geotrimista ja Saku Järvinen Trimblestä.

Kilpailussa palkitut osallistuvat kansainväliseen Tekla Global BIM Awards -kilpailuun syksyllä 2020.

”Tietomallien käyttö hankkeessa on ollut jokapäiväistä ja tärkeä osa kokonaisuutta projektin alusta alkaen. Mallien avulla voidaan helpommin havainnollistaa suunnitteluratkaisuja esimerkiksi taloteknisissä asennuksissa. Hankkeen kaikki osapuolet ovat suhtautuneet positiivisesti uusiin digitaalisiin ratkaisuihin, jolloin niiden kokeileminen ja käyttö on ollut helppoa”, kertoo työpäällikkö Mikko Stenius Skanskasta.

Kaupunkiympäristötalon rakentaminen käynnistyi helmikuussa 2018. Valmistuttuaan kesällä 2020 valtaisa Helsingin kaupungin virastotalo tarjoaa muun muassa rakennusvalvontaan, kaavoitukseen, ympäristöön ja asumiseen liittyviä palveluita sekä myös erilaisia tiloja kaupungin toimialojen ja kaupunkilaisten käyttöön.

Yli 40 000 neliömetrin laajuinen Kaupunkiympäristötalo koostuu seitsemästä maanpäällisestä kerroksesta ja yhdestä maanalaisesta kerroksesta. Valmistuttuaan rakennuksessa on tilat 1500 työntekijälle. Näyttävin muuratuin holvikaarin varustettu Kaupunkiympäristötalo noudattelee julkisivultaan Kalasataman teollisten tiilirakennusten ilmettä.

Projektia ovat toteuttamassa Skanskan lisäksi Indepro Oy, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy, Ramboll Finland Oy, Rejlers Finland Oy, Tietoa Finland Oy, Ämmän Betoni Oy, Nordec Oy, Parma Oy ja Rakennusliike Sierak Oy.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>