Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2019

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen* kokonaismyynti kasvoi 2,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden viimeisellä neljänneksellä vertailukelpoinen kokonaismyynti nousi 0,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kävijämäärässä oli vain hienoista laskua jääden tasan prosentin pienemmäksi kuin edellisen vuoden loka-joulukuussa. Loka- ja marraskuun myynti kasvoi selkeästi edelliseen vuoteen verrattuna. Joulukuun kokonaismyynti pieneni lähes kaikissa keskuksissa, ja jäi 5 prosenttia edellistä vuotta matalammaksi.

Kauppakeskusmarkkinassa on ollut hyvä vuosi ja toki kauppakeskukset ovat yksilöitä. Vire on ollut erityisen positiivinen, jos huomioi kaupan ja eri toimialojen muutosten vaikutukset kauppakeskuksiin. Kaupan monikanavaistuessa verkkokaupan osuus kasvaa ja vastaavasti kauppakeskusten palvelutarjoama kehittyy toimialojen sekä tarpeiden muuttuessa. Tästä kertoo muun muassa ilman liikevaihtoa toimivien palveluiden osuuden kasvaminen, kuten kirjastot ja muut julkiset palvelut. Kauppakeskukset ovat nykyisin elämyksellisiä katettuja kaupunkikeskustoja, jotka kokoavat yhteen eri yhteisöjä ja tarjoavat näin alustan monenlaiselle toiminnalle”, kertoo Suomen Kauppakeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Mikko Östring.

Kun yhteensä 40 kauppakeskusta käsittävässä vertailuaineistossa huomioidaan myös uudet kauppakeskukset ja laajennukset, niin kokonaismyynti kasvoi viimeisellä neljänneksellä 8,7 prosenttia ja kävijämäärä peräti 10,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Koko vuoden tasolla sekä kokonaismyynnin että kävijämäärien kasvu lähentelee seitsemää prosenttia. Voimakkaaseen nousuun vaikuttivat vuoden lopulla valmistuneet uudet keskukset, laajennukset ja remontit. Uusi kauppakeskustarjonta vaikuttaa myös osaltaan like-for-like-indeksien kehitykseen, kun myynti ja kävijät allokoituvat osin uudelleen keskusten välillä.

Kauneus- ja terveystuotteet sekä sisustaminen ja kodintarvikkeet kasvattivat myyntiään

Kauneus- ja terveystuotteiden sekä sisustamisen ja kodintarvikkeiden myynti kasvoi viimeisellä neljänneksellä. Myös joidenkin palvelutoimialojen myynti nousi, vaikkakin kävijämäärien hienoisen laskun vuoksi kasvuprosentit olivat edellisiä tarkastelujaksoja hiukan pienempiä.

Kahvila- ja ravintolapalvelujen myynnin koko vuoden kasvuprosentti nousee lähelle viittä ja viimeisellä neljänneksellä myynti kasvoi 2,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkään kaksinumeroisia kasvuprosentteja osoittaneiden viihde- ja vapaa-ajanpalvelujen myynti kasvoi myös viimeisellä neljänneksellä 2,2 prosenttia edellisen vuoden tasostaan. Merkittävistä kauppakeskustoimialoista myynti laski eniten muodin ja asusteiden sekä vapaa-ajan tuotteiden toimialoilla.

Kauppakeskusten like-for-like indeksien hidastunut kasvu heijastelee osin myös veronpalautusten aikaistumisen vaikutusta vähittäiskauppaan. Edellisen vuosineljänneksen kasvuluvut olivat suurimpia Kauppakeskusyhdistyksen indeksien vuodesta 2012 alkaneessa historiassa, kun kokonaismyynti kasvoi peräti 4,7 prosenttia edellisen vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna. Myös Tilastokeskuksen vähittäiskaupan kokonaismyyntitilasto osoitti loka-joulukuulle huomattavasti edellistä neljännestä matalampaa kasvua. Viimeisen vuosineljänneksen myynti kasvoi vähittäiskaupassa 1,9 prosenttia, kun heinä-syyskuussa myynti nousi 3,3 prosenttia. Koko vuoden tasolla kauppakeskusten ja koko vähittäiskaupan kasvu oli lähes samansuuruista.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Myynti- ja kävijätietoja on seurattu vuodesta 2011 lähtien. Indekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 40 kauppakeskusta. Tietoa kauppakeskuksista sekä toimialan ja merkittävimpien kauppakeskusten tunnusluvut julkaistaan Suomen Kauppakeskusyhdistyksen Kauppakeskukset 2020 -julkaisussa maaliskuussa.

Näkemyksiä kentältä:

”Vuonna 2019 Cityconin pääkaupunkiseudun vahvat kauppakeskukset pitivät erinomaisesti pintansa niin kävijöiden kun myyntienkin osalta kilpailutilanteen radikaalista muuttumisesta huolimatta. Myös esimerkiksi Lappeenrannan IsoKristiinassa kävijät ja myynnit olivat reippaassa kasvussa koko viime vuoden. Toimialoista erityisesti kahviloiden ja ravintoloiden myynnit kasvoivat kauppakeskuksissamme, ja erityisen hyvää virettä löytyi myös erikoisliikkeistä sekä kosmetiikka- ja apteekkipalveluiden toimialalta”, toteaa Sanna Yliniemi Cityconin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja.

Kauppakeskusten hyvä vuosi on näkynyt myös Colliersilla, sillä vuosi 2019 oli kokonaisuudessa vahva manageeraamissamme kauppakeskuksissa. Myös vuoden viimeinen neljännes oli hyvä joulukuuta lukuun ottamatta. Tähän syynä olivat muun muassa veronpalautusten aikaistuminen ja leuto sää, joka osui erityisesti muotikauppaan. Esimerkiksi kauppakeskus Triplan loistava startti kertoo osaltaan, että kaupan murroksesta huolimatta kauppakeskukset ovat erittäin tärkeitä viihtymis- ja ostospaikkoja. Suomalaiset syövät ulkona yhä useammin, ja näin ollen kauppakeskusten kahvila- ja ravintolatarjoama kasvattaa edelleen painoarvoaan. Myös kauppakeskusten uudet konseptit herättävät kiinnostusta ja esimerkiksi erilaiset coworking-tilat on otettu hyvin vastaan”, kertoo Colliersin Head of Shopping Centre Management Eeva Jauro.


Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset: ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Pikkulaiva/Lippulaiva, Sello, HELSINKI Arabia, Columbus, Itis, Kaari, Kamppi, Kämp Galleria, Redi, Ristikko, Ruoholahti, Saari, Tripla VANTAA Jumbo, Myyrmanni
Muiden suurten kaupunkiseutujen keskukset: JYVÄSKYLÄ Seppä, KUOPIO Matkus, LAHTI Karisma, Trio, RAISIO Mylly, TAMPERE Duo, Koskikeskus, Tullintori, TURKU Hansa, Skanssi
Muun Suomen keskukset: HYVINKÄÄ Willa, HÄMEENLINNA Goodman, KERAVA Karuselli, KOTKA Pasaati, KOUVOLA Veturi, LAPPEENRANTA IsoKristiina, MIKKELI Stella, PORI IsoKarhu, Puuvilla, ROVANIEMI Sampokeskus, SALO Plaza, TORNIO Rajalla På Gränsen


* vertailukelpoisesta, ns. like-for-like -indeksistä on poistettu uudet keskukset sekä merkittävät laajennukset ja remontit

 

Lue lisää aiheesta:

Kauppakeskus Ainoa saa Tapiolan toimimaan

Kauppakeskus Lohjan perinteikkäälle kauppapaikalle

Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Mall of Tripla avaa ovensa

Redin puistokansi on Vuoden Ympäristörakenne