Karoliina Joensuu

Karoliina Joensuu Caverionin Teollisuuden Energia-liiketoimintaryhmän johtajaksi

Karoliina on toiminut kesästä 2021 alkaen Caverionilla Energia- sekä Suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut -liiketoimintojen myyntijohtajan tehtävissä. Hän siirtyi Caverionin palvelukseen FCG Finnish Consulting Groupista, missä hän vastasi uusiutuvan energian ja ympäristökonsultoinnin liiketoiminnasta. Aiemmin hän on vastannut muun muassa Pöyryn uusiutuvan energian liiketoiminnasta sekä ÅF Consultin energialiiketoiminnan konsultoinnista Suomessa.

Karoliina Joensuu

Karoliinalla on vahva tausta viimeaikaisessa energiajärjestelmän kehityksessä kohti hiilineutraaliutta. Energia-alan muutosvauhti vaatii myös palveluntuottajilta vahvaa kykyä oman toimintansa kehittämiseen.

– On hienoa olla organisaatiossa, jossa vastuullisuuskysymykset ovat kärjessä sekä oman että asiakkaiden toiminnan kehittämisessä, Joensuu sanoo.

Liiketoimintaryhmä Energian palveluksessa on 280 energia-alan ammattilaista, jotka vastaavat energiantuotantolaitosten käynnissä- ja kunnossapidosta sekä tuovat osaamistaan laitosten investointeihin. 

– Olen erittäin iloinen, että saamme Karoliinan mukaan vankalla energia-alan osaamisellaan ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi Teollisuuden johtoryhmään, toteaa Caverion Teollisuuden divisioonajohtaja Elina Engman