Kansallismuseon torni korjataan kivi kiveltä

SenaattiEduskuntatalon huputetun työmaan viereen kohoaa vielä korkeampi huppu, kun Kansallismuseon tornin ympärille aletaan huhtikuussa pystyttää rakennustelineitä.

Kansallismuseon torni on odottanut korjausta jo vuosia. Luonnonkiviverhouksen takana oleva tiilimuuri on läpimärkä ja pääsisäänkäynnin yläpuoliset vuolukivikoristeet on jouduttu turvallisuussyistä suojaamaan verkolla. Vuonna 2013 toteutettu Museoviraston kiinteistöjen hallinnansiirto Museovirastolta Senaatti-kiinteistöille on nyt mahdollistanut rahoituksen tälle pitkään kaivatulle korjaukselle yhdessä Suomen merkittävimmistä arvorakennuksista.

torni_kuva2Tarkkuutta ja erityisosaamista vaativa työ

Kansallismuseon torni korjataan samalla menetelmällä kuten jo aikaisemmin korjatut aikalaisrakennukset: Kallion kirkon torni, Turun taidemuseo, Tampereen tuomiokirkko ja viimeksi Helsingin rautatieaseman torni.  Kivet numeroidaan työn alussa huolellisesti ja irrotetaan sekä kuljetetaan varastoon odottamaan takaisinmuurausta. Tiiliseinästä poistetaan hapertunutta pintaa ja siihen tehdään tuuletuskanavisto rappausverkosta ja laastista muotoilemalla. Lopuksi graniittikivet kiinnitetään takaisin täsmälleen alkuperäisille paikoilleen. Pääurakoitsijana tornin peruskorjauksessa toimii IKJ Rakennus Oy. Julkisivujen lisäksi kunnostetaan tornin ikkunat, luukut, pellitykset ja välipohjat. Pääsisäänkäynnin vuolukivikoristeet ja pääovi konservoidaan.

Graniittijulkisivuja arvostettiin erityisesti 1900-luvun alun kansallisromanttisessa tyylissä. Massiiviset julkisivut toteutettiin päällystämällä paksu tiilimuuri n. 20 cm paksuilla graniittikappaleilla. Rakenne ei kuitenkaan ole mahdollistanut kaikissa tapauksissa seinän riittävää kuivumista. Vaurioituneista kivisaumoista rakenteeseen päässyt vesi on kastellut massiivisen tiilimuurin. Etenkin kylmissä rakennuksissa kuten torneissa, on tiiliseinä joissain tapauksissa murentunut pinnaltaan. Tällöin on vaarana, että julkisivukivet voivat irrota taustastaan ja työntyä ulospäin.

Korjaustyöllä ei ole vaikutusta museon avoinna oloon

Museon sisäänkäynnit ovat käytössä koko korjauksen ajan eikä työmaa vaikuta museon avoinna oloon. Meluisat piikkaustyöt pyritään ajoittamaan niin, ettei museon kävijöille aiheudu häiriötä.

Tornin työmaan rakennustelineiden suojakankaita tullaan hyödyntämään museon tapahtumien ja näyttelyiden tiedottamisessa. Korjaustyön on arvioitu valmistuvan ennen Suomen 100-vuotisjuhlapäivää.

Korjaustyötä ja sen taustoja esitellään työmaa-aitaan tehtävässä kuvaesityksessä.

Lisätietoja:

Rakennuttajapäällikkö Selja Flink / Senaatti-kiinteistöt, p. 040 6695337

Käyttöpäällikkö Tomi Nikander / Suomen Kansallismuseo, p. 0295 33 6333

 

Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani. Olemme uusien työnteon tapojen ja työympäristöjen suunnannäyttäjä.  Keskitetyt ratkaisumme auttavat asiakkaitamme tehostamaan toimintaansa ja säästämään toimitilakustannuksissa.  Senaatin monialaiset ammattilaiset huolehtivat valtion kiinteistövarallisuudesta ja sen tehokkaasta käytöstä.

http://yhteiskuntavastuuraportti2015.senaatti.fi

www.senaatti.fi