Kainuun sairaala havainnekuva.

Kainuun uuden sairaalan rakentamissopimus allekirjoitettu

Kainuun uuden sairaalan rakentamista koskeva urakkasopimus on allekirjoitettu eilen Kajaanissa. Rakentamisvaihe on osa yhteisvastuullista allianssiurakkaa, jonka osapuolina ovat Kainuun soten lisäksi Skanska, Caverion Suomi ja Sweco.

Sairaalahankkeen laajuus on 46 282 bruttoneliömetriä ja urakan kokonaiskustannukset ovat 153 M€. Kainua-allianssin pääurakoitsija Skanskan osuus on 69 M€, talotekniikkaurakoitsija Caverionin 45 M€ sekä suunnittelusta vastaavan Swecon osuus yhteensä 11,5 M€.

Kainuun sairaala havainnekuva.

Rakentaminen käynnistyy helmikuussa 2017, ja työt saadaan päätökseen vuoden 2021 syksyllä. Erityispiirteenä hankkeessa ovat korkeat turvallisuus- ja häiriöttömyysvaatimukset työmaan sijaitessa nykyisen sairaalan alueella. Rakentaminen vaiheistetaan siten, että sairaalatoiminta voi jatkua ilman väistötiloja.

Rakennushanke on Kainuun suurin julkinen rakennuskohde, jonka määrät ovat kaikilta osin huomattavia: rakennuksessa on lähes 2 000 huonetta ja 700 ikkunaa, erilaisia betonielementtejä 7 400 kpl, lattiapäällysteitä 36 000 m2, seinälaatoituksia 15 000 m2, 160 sähkökeskusta ja 80 iv-konetta. Puurakentaminen näkyy sairaalassa sisällä ja ulkona: sisustuksen lisäksi ulkoseinissä käytetään puuelementtejä yli 10 000 m2. Rakentamisvaihe tarjoaa tulevina vuosina kymmeniä aliurakoita sekä laite- ja materiaalitoimituksia. Työmaan keskivahvuus on n. 200 henkilöä.

Tulevaisuuden muutostarpeet huomioitu

Sairaalan suunnittelussa korostuvat sujuva ja turvallinen hoito, esteettömyys, viihtyisyys ja kuntoutus. Rakenteellisilla ja teknisillä ratkaisuilla tuetaan eri yksiköiden välistä tilojen yhteiskäyttöä ja varautumista tulevaisuuden muutostarpeisiin. Rakennuksessa käytetään älykkäitä talo- ja kiinteistötekniikan ohjausjärjestelmiä, integroitua turvallisuus- ja viestintätekniikkaa, varastoautomatiikkaa sekä paikannusta.

Kainuun keskussairaala vastaa valtakunnallisen sote-uudistuksen linjausten mukaisesti ympärivuorokautisesta päivystyksestä sekä keskeisten erikoisalojen toiminnasta. Osana sairaalaa toimivat jatkossa myös Kajaanin terveyskeskusten vastaanotot ja vuodeosastot, mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä kehitysvammaisten poliklinikka ja akuuttiosasto.

”Uusi sairaala on erittäin tärkeä Kainuun terveydenhuollon ja koko maakunnan tulevaisuudelle. Tilojen rakentamisen lisäksi on panostettava palveluiden sisältöön ja henkilöstöön; nämä kolme ovat kivijalkamme”, korostaa Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto.

Allianssimalli kannustaa yhteistyöhön

Toteutusmalliksi valitun allianssiurakan keskeisenä periaatteena on vastata yhdessä projektin onnistumisesta. Suunnittelu- ja toteutusratkaisut tehdään yksimielisesti hankkeen parasta ajatellen laadullisten ja taloudellisten tavoitteiden ohjaamina. Allianssin kannustinjärjestelmän mukaisesti erinomaisista tuloksista palkitaan bonuksilla, mutta myös toteutumattomien tavoitteiden sanktiot jaetaan yhteisesti.

”Sairaala on rakennuskohteena erittäin vaativa, ja me urakoitsijoina ja suunnittelijoina vastaamme siitä, että tilaaja saa arvoa rahalle. Rakennusala on muuttumassa yhä asiakaslähtöisemmäksi ja haluamme olla tässä kärkijoukossa”, toteavat Kainua-allianssin yritysten johtajat Tuomas Särkilahti Skanskasta, Ville Tamminen Caverionista ja Markku Varis Swecosta.

http://www.kainua-allianssi.fi/


Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.

www.skanska.fi