Kuva: paviljonki.fi

Jyväskylän Rakennusmessut siirtyvät vuodelle 2023

Jyväskylän Rakennusmessut on perinteisesti järjestetty messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa maaliskuussa. Järjestelyt eivät ole edenneet odotetusti koronapandemian vuoksi, ja siksi rakentamisen, remontoinnin, sisustamisen ja pihanlaiton messut on päätetty siirtää maaliskuuhun 2023.

Kuva: paviljonki.fi

– Vaikka järjestäjinä uskomme, että ammattimaisia messutapahtumia voidaan jo järjestää turvallisesti, monet yritykset eivät ole vielä voineet tehdä osallistumispäätöstä yleisen tilanteen ollessa edelleen epävarma. Vielä voimassa olevat rajoitukset aiheuttavat epävarmuutta tulevaisuudesta niin kävijöissä kuin näytteilleasettajissa, kertoo Jyväskylän Messut Oy:n myyntipäällikkö Tanja Hurttia.

Tapahtuman konseptia uudistetaan samalla tulevalle vuodelle. Jyväskylän Messujen mukaan vuoden 2023 Rakennusmessuista aiotaan tehdä entistä monipuolisempi ja kattavampi rakennusalan messutapahtuma.