Jyri Seppänen

Jyri Seppänen on Aren Etelä-Suomen palveluiden liiketoimintajohtaja

Arella pian kymmenen vuoden uran tehnyt Jyri Seppänen (54) siirtyi 1.7.2022 koko Etelä-Suomen palveluliiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi. Etelä-Suomen alueeseen kuuluu pääkaupunkiseudun lisäksi Häme, Lahti, Lappeenranta ja Kotka.

Jyri Seppänen

Seppäsellä on monipuolinen kokemus kiinteistöpalveluiden johtamisesta ja kehittämisestä. Vuosien aikana hän on kasvattanut Aren palveluliiketoimintaa omalla alueellaan merkittävästi asiakastarpeita kuunnellen.

Viime vuonna Aren liikevaihdosta jo 60 % tuli palveluista ja strategisena tavoitteena on jatkaa kasvua. 

– Minulla on ammattitaitoinen tiimi, joka antaa erinomaiset lähtökohdat tehtävässä onnistumiselle. Alueeni kuusi yksikönjohtajaa ovat rautaisia ammattilaisia, joten minun tehtäväni on lähinnä tukea ja auttaa heitä onnistumaan omassa roolissaan. Toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa, joten kaikki palvelut toteutetaan ja kehitetään yhdessä asiakasta kuunnellen, Seppänen kertoo.

Seppänen raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Jarno Hacklinille, ja Seppänen liittyy myös yhtiön johtoryhmän jäseneksi.

– Jyrillä on uuden toimintamallin mukaisesti asiakas kaiken toiminnan keskiössä. Hän tuo johtoryhmäämme vahvaa kaupallista ajattelua, joten olen iloinen voidessani toivottaa hänet tervetulleeksi tiimiin, sanoo Hacklin.

Uuteen toimintamalliin sisältyy myös uusi Service Management Office (SMO) -toiminto, joka tukee palveluliiketoimintaa. Toiminnon johtaja Lauri Pönniö raportoi tehtävässään Seppäselle.