Jyri Salonen

Jyri Salonen on Inlook-konsernin uusi toimitusjohtaja

Sisärakentamisen Inlook-konserni on nimittänyt Jyri Salosen uudeksi toimitusjohtajakseen. Heti tehtävässä aloittava Salonen keskittyy konsernin liiketoiminnan kehittämiseen Suomessa ja kansainvälisesti.

Jyri Salonen

Konserni painotti uuden toimitusjohtajan nimityksessä kokemusta vastaavan tason tehtävistä ja toimialan ymmärrystä.

– Tehtävässä fokus on asiakkaissa, henkilöstössä sekä liiketoiminnan kehittämisessä Suomessa ja kansainvälisesti. Olemme alan markkina- ja laatujohtaja kotimaassa, ja tavoitteemme on jatkaa toimintamme kehittämistä ja innovointia, kertoo Inlook-konsernin hallituksen puheenjohtaja Arto Pohjonen.

Perheyrityskonsernin tavoitteena on kasvaa Pohjoismaiden johtavaksi sisärakentamisen toimijaksi. Kansainvälinen kasvu ja alan edelläkävijäaseman säilyttäminen edellyttävät konsernin toimitusjohtajalta paitsi kokemusta, myös kykyä johtaa konserni uudelle aikakaudelle.

– Salonen on osoittanut vastaavissa tehtävissä vahvan osaamisen lisäksi kehittämiskykyä ja hyvää henkilöjohtamista, jota erityisesti arvostamme. Tuomme jatkossa markkinaan monia uusia ratkaisuja ja innovaatioita, Pohjonen sanoo.

– Toimiessaan Inlook-konsernin väliaikaisena toimitusjohtajana kesäkuusta 2022 alkaen Salonen on omaksunut tehtävän nopeasti ja luonut hyvän yhteistyön ilmapiirin. Hallitus on oppinut yhteistyön aikana luottamaan Salosen näkemykseen toimintamme kehittämisestä näissä markkinaolosuhteissa, Arto Pohjonen toteaa.

Inlook-konsernin liikevaihto on 81 miljoonaa euroa, ja se työllistää Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa noin 500 henkilöä. Kasvua haetaan jatkossa kotimaan lisäksi myös kansainvälisiltä markkinoilta, erityisesti Ruotsista.