Jussi Holopainen SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi

Suomalaisen perheyrityksen SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2021 pitkän linjan solilainen Jussi Holopainen. Hän on toiminut yhtiön palveluksessa monissa vaativissa tehtävissä jo 28 vuotta, viimeiset kahdeksan vuotta liiketoimintajohtajana. Nykyinen toimitusjohtaja ja perheyhtiön toinen yrittäjä Juhapekka Joronen keskittyy yrityksen hallitustehtäviin.

Holopainen ja Joronen ovat tehneet jo kymmeniä vuosia yhteistyötä SOL Palveluiden kehittämisessä.

–   Nyt on hyvä hetki vaihtaa viestikapulaa. Jussilla on vankka osaaminen ja pitkäaikainen side yrityksessä. Olemme suunnitelleet vaihdosta jo jonkin aikaa ja nyt on tullut aika tehdä se hallitusti, Juhapekka Joronen sanoo.

– Meillä perheyrityksessä asioita tarkastellaan pitkällä aikavälillä ja koimme tärkeäksi, että toimitusjohtaja löytyi yhtiön sisältä. Muutoksella haluamme varmistaa SOLin menestystarinan jatkumisen SOLin arvojen ja filosofian mukaisesti, jatkaa Joronen tyytyväisenä.

Jussi Holopainen aloitti SOLissa vuonna 1993. Liiketoimintajohtajana hän on toiminut vuodesta 2013.

– On upeaa aloittaa näin pitkän SOL-uran jälkeen uudessa tehtävässä. SOLissa toimintaa ohjaavat arvot, joissa asiakkaat ja työntekijät ovat keskiössä. Ne ovat hyvä pohja ponnistaa kohti tulevaa, iloitsee Jussi Holopainen.

SOL Palvelut Oy:n toimintaan kuuluvat siivous- ja toimitilapalvelut. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2020 yli 152 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 7000 henkilöä.