Julkisivu tarvitsee säännöllisiä kuntotutkimuksia
Professori Matti Pentti toteaa, että tärkeintä uusissa ja korjatuissa julkisivuissa on, että rakenne toimii rakennusfysikaalisesti oikein. Hyvään lopputulokseen tarvitaan onnistunut suunnittelu ja toteutus sekä testatut materiaalit.
Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnan rakennustekniikan yksikön päällikkö, professori Matti Pentti toteaa, että julkisivujen rakennekehityksessä evoluutio on ollut hidas. Puuta ja tiiltä on käytetty pitkään. Uusien materiaalien myötä julkisivurakenteeseen on tullut lisää monimutkaisuutta ja kerroksia, mutta tietyt perusratkaisut kuten rankarakenne ja betonisandwich ovat säilyttäneet suosionsa. Samoin perinteiset pinnat kuten puhtaaksi muurattu tiili tai rappaus tuntuvat kestävän hyvin aikaa.
Arkkitehtuurin trendeillä on merkitystä julkisivun ylläpitoon ja korjauksiin.
– 1980-luvun julkisissa rakennuksissa on laattoja, peltikasetteja ja puhtaaksi muurattua tai rapattua tiiltä. 1990-luvun rakennusten julkisivu on kuin rakennustarvikenäyttely. Silloin julkisivuun tuli ritilää, verkkoa ja muuta sälää. 1990-luku ei ollut ihan onnistunut vuosikymmen julkisivujen kannalta näin jälkeenpäin katsottuna, Pentti toteaa.
Julkisivun näkyvän pinnan alla on tapahtunut energiatehokkuuteen liittyvää kehitystä: ensin eristepaksuudet kasvoivat ja sitten eristeitä kehitettiin ohuemmiksi.
– Eriste ja rakenteen tiiviys on kokonaisuus, joka ratkaisee. Toivottavasti uudet eristeet säilyttävät ominaisuutensa koko 50 vuoden käyttöajan. Lämmön johtumishäviöt ulkoseinässä on saatu alas, ja energiaakin tuotetaan aikaisempaa pienemmillä päästöillä. Eristämisen tehostaminen ei ole enää työkalu hiilipäästöjen alentamiseen, vaan nyt korostuvat rakennusvaiheen hiilipäästöt, Pentti sanoo.
Julkisivujen korjaamisen pääperiaatteet
Matti Pentti sanoo, että julkisivukorjauksissa tarvitaan hyvät suunnittelijat, perusteellinen julkisivun kuntotutkimus ja onnistunut korjaus, ettei rakenteisiin jää piileviä vikoja.
Pentin mukaan korjaamisessa pitää nyt ottaa huomioon myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat tulevat lisärasitukset julkisivuille.
– Materiaalien ja rakenteiden valinta on tehtävä sen mukaan, että viistosateet eivät aiheuta ongelmia, ja lisäeristys niin, että rakenteet pysyvät kunnossa.
– Lisääntyvä kosteus voi aiheuttaa lisääntyvää likaantumista ja kasvustojen syntyä erityisesti sateelle alttiimpiin pintoihin ja rakennuksen varjopuolelle. Julkisivuun voi tulla aiempaa helpommin mikrobikasvustoa, siksi tulevaisuudessa tarvitaan tiivis ilman- ja höyrynsulku myös kivirakenteeseen. Riskipaikkoja kosteuden ja mikrobien etenemiselle rakenteisiin ovat halkeamat, raot ja muut kosteutta keräävät kohdat. Ilmatiivis kalvo tai kerros eristeen sisäpinnassa estää haitallisten mikrobien kulkeutumisen julkisivun läpi sisäilmaan.
Pentti toteaa, että korjauksen yhteydessä voi olla tarvetta muuttaa julkisivun materiaaleja, jotta rakennus pärjää jatkossa paremmin. Hän ei kuitenkaan halua listata materiaalien parhaimmistoa.
– Kaikista keskeisistä julkisivumateriaaleista on tehtävissä kestävä julkisivu, kaikissa on hyviä ja huonoja puolia. Valittujen tuotteiden pitää olla testattuja, ja sadeveden käyttäytymistä pinnoilla pitää pohtia. Tiilessä, betonissa ja rappauksissa täytyy varmistua pakkasenkestävyydestä. Vaalea betoni voi raidoittua likaiseksi lisääntyvien sateiden myötä, joten se tarvitsee vettähylkivän pinnoitteen. Myös metallipinnat ja rappaus tarvitsevat suojaavia pinnotteita. Graffitien poiston kannalta puhtaaksi muurattu tiili ei ole paras vaihtoehto, vaan joku uudelleen pinnoitettava julkisivu on turvallisempi.
– Ja jos materiaalilla on vain 30 vuoden käyttöikä, suunnitellaan julkisivu niin, että sen korjaaminen on helppoa.
1990-luvulla tehtyjen julkisten rakennusten julkisivujen korjauksissa on hieman enemmän mietittävää.
– Kun on sälää, tulee paljon liitoksia ja lävistyksiä, joissa sadeveden kulkua on vaikea hallita. Detaljit voivat myös kerätä likaa julkisivuun, jonka ylläpito on hankalaa – sitä ei ole mietitty, kun julkisivua on suunniteltu.
Julkisivun korjaus on aina tapauskohtaista, ja korjaaminen on hyvä hetki miettiä, halutaanko alkuperäiset runsaat ominaispiirteet säästää vai muuttaa julkisivua selkeämmäksi.
– 1990-luvun kaupparakennus ehkä halutaan vetävämmäksi, mutta koulun julkisivu saattaa säilyä helpommin entisellään. Joka tapauksessa lisäeristys on todennäköistä remontin yhteydessä, mikä tarkoittaa myös julkisivun pintarakenteiden uusimista.
Eristerappaus tarvitsee lisätutkimusta
Tampereen yliopiston rakennustekniikan yksikössä on viime vuosina tutkittu eristerappausta, jota on käytetty betonisten julkisivujen korjauksessa ja yhä enemmän myös uudisrakentamisessa.
Niin sanotussa peittävässä korjauksessa vanhaa ulkokuorta ei pureta, vaan sen päälle kiinnitetään eriste rappauksineen. Menetelmän ohutlaastiversiossa eristeen pinnalle tulee ohut lasikuituverkolla vahvistettu rappaus. Paksulaastiversiossa eristeen pinnalle tulee kolme kerrosta rappausta, joka vahvistetaan teräsverkolla.
Ohutrappauksen pitäisi kestää noin 25 vuotta ja paksurappauksen noin 30 vuotta, jos julkisivua huolletaan aktiivisesti. Jotkut eristerapatut pinnat ovat kuitenkin halkeilleet jo muutama vuosi valmistumisen jälkkeen. Tutkimusten mukaan halkeilun syynä on yleensä huolimattomuus suunnittelussa ja toteutuksessa. Halkeamien tai huonosti tehtyjen tiivistysten kautta rakenteeseen pääsee kosteutta.
– Eristerappausta pitäisi tutkia lisää. Pitäisi selvittää, mikä on tilanne yleisesti kentällä, onko rakenteissa mikrobikasvustoa ja pitääkö rakenteen ohjeistusta muuttaa, Matti Pentti toteaa.
Puujulkisivu voi olla pitkäikäinen
Puun kestosta julkisivumateriaalina on vahvaa näyttöä.
– Puun pitkäikäisyys julkisivussa on mahdollista, jos se tehdään oikein. Suomessa on vanhoja puukaupunkeja, joissa on edelleen vanhoja puuverhouksia: vanhaa kovaa puuta 1800-luvun metsistä, paksut 1,5 tuuman julkisivulaudat ja pitkät räystäät suojaamassa julkisivua, Matti Pentti sanoo.
Vanhoissa puujulkisivussa on nykyistä vähäisempi lämmöneristys ja suurempi lämpövirta kuivattaa rakennetta. Korjauksia puujulkisivuun voidaan tehdä vaikka lauta kerrallaan.
Pentin mukaan väärin tehtynä puujulkisivu on lyhytikäinen, ja sitä väärin tekemistä on käyttää julkisivussa ohutta puuta ja huonoa detaljiikkaa.
– Metsäalan pitää miettiä puutavaran lajittelua. Löytyisikö kaupalliseen käyttöön, uusien puurakennusten julkisivuun riittävästi karujen kasvupaikkojen tiiviskasvuista puuta?
– Puujulkisivun kestävyyttä pitää tutkia lisää: mitä ilmastonmuutos vaikuttaa, miten korkeamman rakennuksen puujulkisivu pitäisi tehdä ja kuinka estää levän kasvu pinnalla, Pentti toteaa.
Tarvitaan ahkerampaa kunnossapitoa
Matti Pentti toteaa, että julkisivun kulutuksen- ja kolhunkestävyys on usein jäänyt miettimättä, varsinkin julkisten ja liikerakennusten ratkaisuissa maan pinnassa.
– Pinnoissa näkyy paljon vaurioita esimerkiksi rakennuksissa, joissa on käytetty herkkää peltilistaa tai heikkoja laattapintoja lumenpoistoalueilla. Kun talonmiestä ei ole, kolhut säilyvät korjaamatta vuosikausia. 1920- ja 1930-luvuilla tehdyt järeät luonnonkiviperusmuurit ovat kestäneet hyvin kulutusta, Pentti toteaa.
Pentti harmittelee, että julkisivujen ylläpitävää huoltoa kuten pesua, pintakäsittelyjä sekä saumojen ja pellitysten korjausta tehdään liian vähän, vaikka julkisivun ulkonäön pilaantuminen on merkittävä vaurio, joka vaikuttaa kiinteistön arvoon.
Matti Pentin mukaan esimerkiksi 1970-luvulla julkisivut olivat kuitenkin paljon huonokuntoisempia kuin nyt.
– Esimerkiksi rapattujen julkisivujen korjausosaaminen meinasi silloin hävitä kokonaan. 1990-luvulla tutkittiin ja kehitettiin paljon, korjaamisen systemaattisuus kehittyi, ja nyt kaikenlaisten julkisivujen korjaaminen on iso bisnes ja sitä osataan tehdä.
Pentti toteaa, että julkisivu tarvitsee säännöllisiä kuntotutkimuksia.
– Vaikkei heti tutkimuksen jälkeen olisi tarvetta korjauksiin, saatu tieto julkisivun kunnosta on arvokas: sillä otetaan kunto haltuun tulevaisuuden korjauksia varten.
Teksti: Jaana Ahti-Virtanen
