Jonni Ahonen

Jonni Ahosesta LeaseGreenin uusi toimitusjohtaja

LeaseGreenin toimitusjohtaja Thomas Luther jättää tehtävänsä siirtyäkseen toisen yrityksen palvelukseen. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2022 alkaen Jonni Ahonen, joka toimii tällä hetkellä LeaseGreenin asiakkuuksista ja myynnistä vastaavana johtajana.

Jonni Ahonen

– Olemme tehneet yhdessä lujasti töitä suomalaisten kiinteistöjen ja teollisuuden hyväksi, Ahonen sanoo. Saan Thomakselta käteeni poikkeuksellisen tärkeän kapulan, johon tartun innostuneella mutta nöyrällä mielellä. Työtä on paljon, ja haluamme onnistua siinä entistäkin paremmin, jotta asiakkaat voivat pienentää päästöjään taloudellisesti järkevällä tavalla, Jonni Ahonen sanoo.

– Jonni osaa asettua asiakkaan asemaan ja hän on poikkeuksellisen innostava joukkueen johtaja. LeaseGreenillä on alan paras osaaminen, ja Jonni pitää hyvää huolta jatkuvuudesta, kun yhtiön kilpailukykyä kehitetään, LeaseGreenin hallituksen puheenjohtaja Anna Hyvönen toteaa. 

Jonni Ahonen on 35-vuotias kauppatieteiden maisteri. Ahonen on työskennellyt LeaseGreenin palveluksessa vuodesta 2017. Ennen LeaseGreeniä hän työskenteli Ovenian, Coor Service Managementin ja Boston Consulting Groupin palveluksessa.