Kuva: Senaatti/Mikko Vähäniitty

Joensuun Torikatu 36:lle uusi omistaja

Senaatti-kiinteistöt on myynyt Joensuun virastotalon sekä maaherran entisen asuinrakennuksen Joensuun keskustasta 800 000 eurolla.

Kuva: Senaatti/Mikko Vähäniitty

Kiinteistön osti Kiinteistö Oy Joensuun Torikatu 36 -niminen yhtiö, jonka takana on jyväskyläläinen ATR-GROUP/ATR-INVEST OY.  

Kohteen tontti on päivitetyssä asemakaavassa merkitty asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi.  Rakennusoikeutta on 15 260 kerrosneliömetriä ja käyttämätöntä rakennusoikeutta on 1400 kerrosneliömetriä. Kauppahinta on 800 000 euroa.

– Näemme Joensuun keskustassa potentiaalia, ja tavoitteenamme on löytää nykyisiin toimistotiloihin lyhyellä aikajänteellä uusia vuokralaisia, sekä samalla alamme tutkia vaihtoehtoja saada kehitettyä tontille lähivuosina uutta asumista, kertoo ostajan yhteyshenkilö Timo Kauppinen.

Vuonna 1966 ja 1967 rakennetut rakennukset on suunnitellut arkkitehti Kurt Simberg. Virastotalossa ovat toimineet useat valtion virastot koko sen historian ajan. Maaherran entinen asuinrakennus on toiminut maaherran virka-asuntona 1980-luvulle asti, jonka jälkeen se muutettiin toimisto- ja kokoustiloiksi.

Kiinteistöllä sijaitsevat punatiiliset rakennukset on merkitty maakunnallisesti arvokkaiksi rakennussuojelukohteiksi eikä niitä saa purkaa.